Wallander viihdyttää sunnuntai-iltana

Wallander: Kuoleman enkeli
Wallander: Kuoleman enkeli
Julkaistu 18.12.2010 13:05

CANAL+ esittää ruotsalaisen rikoselokuvan Wallander: Kuoleman enkeli sunnuntaina 19. joulukuuta klo 22.00.

Wallander on ruotsalainen elokuvasarja, joka kertoi alun perin Henning Mankellin luoman ystadilaisen poliisin Kurt Wallanderin (Krister Henriksson) ja tämän tyttären Lindan (Johanna Sällström) elämästä. Uusimmissa elokuvissa ei kuitenkaan nähdä enää Johanna Sällströmiä, sillä näyttelijä teki itsemurhan vuonna 2007 taisteltuaan pitkään psyykkisten ongelmien kanssa.

CANAL+:lla esitetään joulukuun aikana useita uusia Wallander-elokuvia, joista seuraavana on vuorossa sunnuntaina 19. joulukuuta ruuduille pärähtävä Wallander: Kuoleman enkeli.

Elokuvassa 18-vuotias naisten kuorossa esiintyvä laululintunen Miranda Dahno häviää mystisesti jäljettömiin. Aluksi vaikuttaa siltä, että nuori nainen on tehnyt katoamistempun omasta tahdostaan, mutta pikkuhiljaa salaperäisten tapahtumien solmu alkaa avautua.

Wallanderia pääset seuraamaan CANAL+ First -kanavalla seuraavan kerran 19.12. klo 22.00. Kanavan saat kätevästi hankittua PlusTV:n kautta.

(MTV3)