Wajdan elokuvassa aiheena venäläisten tekemä Katynin joukkomurha

Elokuvaohjaajan oma isä sai surmansa joukkomurhassa.

Varsovan kansallisoopperassa oli tällä viikolla juhlallinen kutsuvierasnäytäntö, jossa sai ensi-iltansa Andrzej Wajdan elokuva Katyn. Filmi kertoo, miten Neuvostoliiton turvallisuuselin NKVD murhasi 22 000 puolalaista sotavankiupseeria Katynissa vuonna 1940.

Elokuvan ensi-ilta oli sijoitettu Neuvostoliiton Puolaan hyökkäämisen 68. vuosipäivään.

Katyn on jo 80-vuotiaalle Andrzej Wajdalle myös hyvin henkilökohtainen asia. Hänen isänsä oli murhattujen joukossa. Wajdan äiti ei uskonut miehensä kuolleen, vaan odotti tätä kuolemaansa asti. Wajda onkin sanonut ajatelleensa äitiään tehdessään elokuvaansa.

Wajdan filmin ensi-iltaan oli kutsuttu murhattujen omaisia ja sotaveteraaneja. Paikalla oli myös presidentti Lech Kaczynski.

Puolalaiset surmattiin Katynissa ampumalla niskaan. Kommunistisessa Puolassa virallinen historiankirjoitus väitti saksalaisten murhanneen puolalaisupseerit Katynissa. Kansainvälisen Punaisen Ristin asiantuntijaraportti totesi jo sodan aikana, että saksalaiset eivät voineet olla syyllisiä.

Wajdan Katyn esitettiin juhlanäytöksenä tänään Puolan elokuvafestivaaleilla Gdyniassa. Puolan elokuvateattereihin filmi saapuu syyskuun lopulla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat