Vuosien takaista katoamista tutkitaan murhana Joensuussa

Vuosien takainen katoaminen on johtanut murhatutkintaan Joensuussa.

Pohjois-Karjalan poliisilaitos on alkanut tutkia murhana uimaharjulaisen Viljo Turusen katoamista.

Turunen ilmoitettiin kadonneeksi 10. joulukuuta 2003 kello 15.50 Enon terveyskeskuksen vuodeosastolta. Katoamisen jälkeen vuonna 1941 syntynyttä eli tuolloin hiukan yli kuusikymppistä Turusta etsittiin, muttei löydetty.

Lähiseudun asukkaat löysivät Turusen vainajan jäänteet metsästä Enon Häihänvaarasta 21. syyskuuta 2008. Tuolloin tapauksessa ei tullut esille rikokseen viittaavia seikkoja.

Rikoskomisario Jarkko Timosen mukaan tapauksesta on nyt tullut ilmi sellaisia tietoja, joiden vuoksi on käynnistetty esitutkinta viime vuoden lopulla. Millaisia lisätietoja poliisi on saanut, hän ei kerro.

Ruumis löydettiin metsäisestä paikasta

Turusesta oli löydettäessä jäljellä käytännössä luuranko. Ruumis löydettiin metsäiseltä ja peitteiseltä alueelta mäen päältä paikasta, josta on useita satoja metrejä tielle. Selitystä sille, miksi hän oli päätynyt löytöpaikkaansa, ei tuolloin saatu.

– Vaikka rikosta ei tuolloin epäilty, ei sen mahdollisuutta tuolloin myöskään pystytty sulkemaan pois, Timonen sanoo.

Timosen mukaan katoamisen aikaan poliisi sai joitain yksittäisiä vihjeitä tapaukseen liittyen, mutta ne eivät johtaneet tuolloin rikostutkintaan. Ruumiin löytämisen jälkeen tapauksessa on eletty niin sanotusti hiljaiseloa.

Rikostutkinnan vuoksi ei hänen mukaansa ole tällä hetkellä ketään kiinniotettuna.

Turunen oli perheetön ja eli yksin. Timosen mukaan Turusen menneisyydessä ei ole esimerkiksi sellaisia rikoksia, joiden vuoksi olisi syytä epäillä hänen joutuneen surmatuksi.

– Ei ainakaan tässä vaiheessa ole syytä epäillä, että se johtuisi jostain sellaisesta.

Poliisi kaipaa kaikkia mahdollisia havaintoja ja tietoja Turusen katoamiseen liittyen numeroon 050-4563 429.

Lue myös:

    Uusimmat