Vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet

Vuokrasuhteeseen sisältyy molemminpuolisia vastuita ja velvollisuuksia. Tarkasti laadittu vuokrasopimus palvelee niin vuokralaista kuin vuokranantajaakin.

Uuteen asuntoon muutettaessa on syytä tehdä vuokrasopimus aina kirjallisena. Suullinen sopimus on voimassa vain toistaiseksi. Sopimus on sitova, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sen.

Ennen muuttoa on hyvä tehdä asunnon kuntotarkastus yhdessä omistajan kanssa. Jos vuokranantaja ei pääse paikalle, voi vuokralainen kuvata asunnon mahdollisten myöhempien epäselvyyksien varalle.

Irtisanominen ja vuokrankorotus

Vuokranantaja ei voi purkaa vuokrasopimusta ilman pätevää syytä. Alle vuoden kestäneissä vuokrasuhteissa vuokranantajan irtisanomisaika on kolme kuukautta. Vuokralaisen on puolestaan irtisanottava sopimus kuukautta aiemmin. Jos sopimusta on jatkunut yli vuoden, vuokralaisella on puoli vuotta aikaa vaihtaa asuntoa.

Yleensä vuokranmaksukausi on yksi kalenterikuukausi. Vuokrankorotuksista on syytä sopia ennen sopimuksen tekoa ja ehdot on hyvä kirjoittaa sopimukseen. Vuokratakuu voi olla korkeintaan kolmen kuukauden vuokraa vastaava summa.

Jälleen- ja alivuokraus

Vuokralaisen velvollisuutena on paitsi maksaa vuokra ja huolehtia asunnon kunnosta, myös ilmoittaa mahdollisista ongelmista välittömästi asunnon omistajalle. Vuokralainen on korvausvastuussa itse aiheuttamistaan vahingoista.

Sopimuksessa mainittuja sääntöjä on noudatettava. Useimpiin vuokra-asuntoihin ei saa tuoda lemmikkejä tai tupakoida. Remonteista ja korjaustöistä on neuvoteltava vuokranantajan kanssa.

Jälleenvuokrausta ei saa tehdä ilman vuokranantajan lupaa, mutta alivuokrasopimus sen sijaan on jokaisen vuokralaisen oikeus. Myös alivuokrasopimus on hyvä tehdä kirjallisena. Tämä tarkoittaa, että vuokralainen vuokraa osan asumistiloistaan ulkopuoliselle.

Vuokranantajalla ei ole oikeutta tulla asuntoon ilman erityistä syytä. Siitä on aina sovittava vuokralaisen kanssa. Ongelmatilanteissa auttaa esimerkiksi Kuluttajavirasto.

Teksti: Jokakoti
Kuva: Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat