Vuoden poliisi: Presidenttikeskustelu lähtenyt lapasesta

Presidenttikeskustelu sosiaalisessa mediassa on saanut törkeitä piirteitä, kertoo viime vuoden poliisiksi valittu, ylikonstaapeli Marko "Fobba" Forss.

Työkseen sosiaalista mediaa seuraavan Forssin mukaan presidentinvaalit ovat näkyneet ylipäätään enemmän sosiaalisessa mediassa kuin viime vuoden eduskuntavaalit.

– Homma on lähtenyt joillakin lapasesta. Heidän keskustelu on ollut kiihkoilua. Se ei ole ollut rationaalista ja järkevää. Ehdokkaiden välille on yritetty jopa luoda vastakkainasettelua, mikä on hassua, koska ehdokkaat eivät ole kovin erilaisia mielipiteissään. Selkeitä ylilyöntejä on tapahtunut, Forss kertoo.

Hän ymmärtää, että vaalit voivat herättää suuria tunteita, mutta nekin pitäisi muistaa ilmaista sosiaalisessa mediassa asiallisesti. Forssin tietojen mukaan poliisitutkintaa ei ole kuitenkaan vielä aloitettu mistään tapauksesta.

– Nettiin kuuluu tietty sarkastisuus ja musta huumori. Ja poliitikoilla pitää olla muutenkin paksumpi nahka kuin kansalaisilla. Mutta on siellä ollut järkyttävä määrä vyön alle iskemistä.

Forssin mukaan presidenttikeskustelu sosiaalisessa mediassa olisi ollut "nykyistä roisimpaa", jos perussuomalaisten Timo Soini ja vihreiden Pekka Haavisto olisivat olleet vaalien toisella kierroksella.

– Tämä kertoo vaan siitä, että ihmiset eivät osaa pitää mölyjä mahassaan, vaan kirjoittavat äkkipikaistuksissaan ja juovuksissa asioita, mitä eivät muuten kertoisi muualla.

MTV3 Uutiset kertoi aikaisemmin tänään, että ihmisten tunteet ovat käyneet yllättävänkin kuumina sosiaalisessa mediassa. Lokaa on heitetty presidenttiehdokkaiden Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston niskaan.

Lue myös:

    Uusimmat