Vuoden kalleimmat sääkatastrofit julki: 150 miljardin vahingot

Vuoden kalleimmat sääkatastrofit julki – video näyttää hurrikaanin ja tulvien tuhot 1:09
Vuoden kalleimmat sääkatastrofit julki – video näyttää hurrikaanin ja tulvien tuhot.

Vuoden kallein sään aiheuttama katastrofi oli Yhdysvaltojen itäosissa riehunut hurrikaani Ida, kertoo brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö Christian Aid tuoreessa raportissaan.

Noin 57 miljardin euron arvoiset vahingot aiheuttanut Ida rantautui Louisianaan elokuun lopussa ja jatkoi matkaansa pohjoisen suuntaan aiheuttaen muun muassa valtavia tulvia New Yorkin osavaltiossa. Euroopan tuhoisat tulvat tekivät sääkatastrofeista toiseksi eniten vahinkoa, yhteensä noin 38 miljardin euron verran. Pahiten tulvat kurittivat heinäkuussa Saksaa ja Belgiaa.

Kymmenen kalleimman katastrofin joukkoon lukeutuivat myös alkuvuoden talvimyrsky Texasissa, Kiinan Henanin maakunnan tulva heinäkuussa sekä Intiaan ja Bangladeshiin toukokuussa iskenyt Yaas-sykloni.

Suomalainen Saara kuvaa Saksan tulva-alueen surua: ”200 metrin pätkällä oli kahdeksan ruumista”. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Suomalainen Saara kuvaa Saksan tulva-alueen surua: ”200 metrin pätkällä oli kahdeksan ruumista” 4:00

Vakuutusyhtiö: Luonnonkatastrofeista edeltävää vuotta enemmän kustannuksia

Kymmenestä kalleimmasta sääkatastrofista seurasi tänä vuonna Christian Aidin mukaan yhteensä yli 150 miljardin euron vahingot, mikä on selvästi edeltävää vuotta enemmän.

Järjestö raportoi sääkatastrofien kuten tulvien, palojen ja helleaaltojen kustannuksista vuosittain vahingonkorvausvaatimusten perusteella.

Vuoden kymmenen kalleinta katastrofia aiheuttivat järjestön mukaan lisäksi ainakin 1 075 kuolonuhria ja ajoivat 1,3 miljoonaa ihmistä kodeistaan.

Maailman suurin jälleenvakuutusyhtiö Swiss Re on arvioinut, että luonnonkatastrofeista ja sään ääri-ilmiöistä on seurannut kuluvana vuonna yhteensä noin 220 miljardin euron vahingot.

Yhtiön mukaan summa on noussut viime vuodesta 24 prosenttia. Pelkästään vakuutusalalla kustannukset olivat yhtiön mukaan neljänneksi suurimmat vuodesta 1970 lähtien.

Taloudellisia vahinkoja köyhissä maissa vaikea arvioida

Raportissa huomautetaan, että siihen lukeutuu lähinnä rikkaissa maissa tapahtuneita katastrofeja, sillä niissä infrastruktuuri on usein vakuutettu paremmin. Köyhissä maissa taloudellisten vahinkojen kokoa on usein mahdotonta arvioida.

Esimerkiksi Etelä-Sudanissa voimakkaat tulvat ovat viime kuukausina vaikuttaneet yli 850 000 ihmisen elämään. YK on kuvaillut tulvia pahimmiksi vuosikymmeniin.

Christian Aidin mukaan kustannusten nousu heijastaa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

– Osa vuoden 2021 tuhoisimmista säätapahtumista iski köyhempiin maihin, jotka ovat vaikuttaneet ilmastonmuutoksen kehittymiseen vain vähän, järjestön tiedotteessa sanotaan.

Katso: 

"Tuolla sinkoutui juuri seinä!"- tulvat romahduttivat talon kesken haastattelun Belgiassa 0:49
Tyrmistyttävä video tulvista: talo sortui kesken pormestarin haastattelun Belgiassa – ”Tuolla sinkoutui juuri seinä!”

Pahimmat tulvat 1000 vuoteen piinaavat Kiinan Henania – jättipato vaarassa, ihmisiä jumissa tulvivissa metrovaunuissa 1:50
Pahimmat tulvat 1000 vuoteen piinaavat Kiinan Henania – jättipato vaarassa, ihmisiä jumissa tulvivissa metrovaunuissa

Lue myös:

    Uusimmat