Vuoden 2015 väri on valittu: Hienostunut ja hehkuva sävy
Asiantuntijat ovat valinneet vuoden 2015 trendivärin.
Painoteollisuuden värijärjestelmän aikoinaan luotsanneella yrityksellä nimeltä Pantone on ollut vuosittain tapana koota yhteen ammattilaisia, jotka valitsevat vuoden värin. Vuoden värin arvioidaan valloittavan tulevissa trendeissä, niin sisustuksessa, vaatteissa kuin meikeissäkin.
Tänä vuonna raati valitsi ensi vuoden väriksi marsalan. Rusehtavan ja viininpunaisen väriyhdistelmä sopii täydellisesti erityisesti elegantteihin tilaisuuksiin.
– Marsala on viettelevä sävy, joka vetää meitä puoleensa upean lämpönsä vuoksi, Pantonen toimitusjohtaja Leatrice Eiseman kuvailee.
Marsala-viinistä nimensä saanut väri on mieltä lämmittävän kaunis ja hienostunut. Pantonen asiantuntijat suosittelevat yhdistelemään sävyä esimerkiksi ruskeanharmaan, harmaan, keltaisen tai vihreän kanssa.
Mitä mieltä sinä olet vuoden 2015 trendiväristä?
Lähde: Pantone
Uusimmat
-
07:44
HIFK:n tähtipakki veisteli melkoisen kevennyksen onnistumisistaan
-
07:43
Yksi ihminen kuollut ja yksi haavoittunut ampumisessa Ruotsin Jordbrossa – kolme otettu kiinni
-
07:35
Jesperi Kotkaniemeltä namupassi – Carolina kieputti Floridan nurin
-
07:29
Kissarutto tappoi eläinsuojeluyhdistyksen pelastamia pentuja Kankaanpäässä – vain rokotus suojaa kissoja ikävältä taudilta
-
07:15
Ayrton Sennan turma-auton suunnitellut F1-guru soimaa itseään traagisen kauden tapahtumista: "Yksi suurimmista katumistani virheistä"
-
06:38
SM-liigan jumbovalmentajaa otti "äärettömästi kupoliin" – halusi antaa palaa tästä jäähystä
-
06:33
Manchester City ulos cupista – jäi tylysti nollille
-
06:31
Palomestari: Tämä on pahin virhe, jonka autoilija voi tehdä hälytysajoneuvon lähestyessä valot vilkkuen
-
06:28
Näin opiskelijat ympäri Suomen ovat vallanneet korkeakouluja – osa varustautunut yöpymään paikalla pitkäänkin: "Periksi ei ole tarkoitus antaa"
-
06:19
Messin puuttuminen maksoi voiton – Miami hävisi cupin finaalissa
-
06:05
ISW: Ukraina edennyt "marginaalisesti" kahdella rintamalla – MTV seuraa sotaa
-
06:04
Kaksi harvinaista korkeaa näköalapaikkaa avaa ovensa Helsingissä, ja toisessa niistä soi Sibeliuksen "soitetuin biisi"
-
06:02
Onko tässä Liigan aliarvostetuin pelaaja? Kapteenilta ylisanoja joukkueen tehomiehestä: "Taito, jota monella ei ole"
-
05:58
160 000 euron Mersu kenotti ojassa, eikä "omistajalla" ollut varaa hinausautoon – Ylöjärven autoliikkeen video paljasti röyhkeän varkaan ajotaidot
-
05:44
Burkina Fason sotilasjuntta: Estimme vallankaappauksen
-
05:38
Nälkäpäivä-keräys näkyy nyt kaduilla – näin rahat käytetään
-
05:32
Hallitus panostaa Kela-korvauksiin satoja miljoonia – "Alan asiantuntijoilla konsensus, että se on ihan älytöntä"
-
05:30
Pohjois-Korean perustuslaki: Olemme ydinasevalta
-
05:25
Maahanmuutto kuumentaa tunteita – EU:n sisäministerit koolle
-
05:18
Helsingiltä vihreää valoa Vantaan ratikalle
-
Lataa lisää