Voitto ei lohduttanut JYP:iä

Loikala, Jani-Matti
Loikala, Jani-MattiSM-liiga
Julkaistu 19.03.2002 11:52

Hyvin harvoin joukkue voittaa niin katkerin mielin kuin JYP Oulun Kärpät jääkiekon SM-liigan päätöskierroksella. Voittoluvut 3-1 (1-0, 2-0, 0-1) eivät lohduttaneet jyväskyläläisiä hivenen vertaa, sillä paikka pudotuspeleissä jäi saavuttamatta.

JYP:n murheesta pitivät huolen Espoon Blues ja Tampereen Ilves, jotka kampesivat itsensä kahdeksan parhaan joukkoon viimeisen kierroksen kotivoitoillaan. Jäällä nähtiin kaksi tahdotonta ja ilotonta joukkuetta. JYP ei jaksanut iloita kuin laimeasti maaleistaan, sillä tiedot Espoosta ja Tampereelta kertoivat kitkerää kieltä jyväskyläläisittäin.

Jostain kumman syystä myös Kärpät kurvaili laatikossa vailla päämäärää, masentuneen oloisena. Jos Kärpät pelaa tällä tasolla myös pudotuspeleissä, noutaja tulee nopeasti.

Jos JYP:stä haluaa hakea ilonaiheita, ne löytyvät Kärpät-pelin tehomiehistä. Puolustaja Jani-Matti Loikala, joka ei yleensä esiinny tilastoissa, kirjautti nyt itselleen kaksi maalisyöttöä. Loikala avusti maalinteossa Juha-Pekka Hytöstä, nelosketjun keskimiestä, jolle onnistumisia vastustajan maalilla tulee myös ani harvoin. Hytönen laukoi JYP:n avausmaalin.

Ilahduttavia otteita esitti jälleen kerran myös JYP:n maalivahti Tero Leinonen, jonka nollapelin pilasi Janne Pesonen kolmannen erän alussa. Leinonen on noussut kauden loppuvaiheissa selvästi ohi Mika Lehdon, joka aloitti syksyllä ykkösveskarina. Leinonen on kylmäpäinen ja varma vahti, Lehdon taso heittelee kovin paljon pelistä toiseen.

JYP:n kausi oli kokonaisuudessaan kuitenkin positiivinen, sillä ns. asiantuntijat tuomitsivat joukkueen syksyllä SM-liigan pohjimmaiseksi. JYP pelasi kauden aikana nämä asiantuntijat jälleen kerran häpeäpaaluun. JYP oli huomattavasti parempi joukkue kuin odotettiin. Mutta se palkinto, pudotuspelipaikka, jäi harmittavasti ilkkumaan vaivaisen pisteen päähän.

Tilastot:

JYP-Kärpät 3-1 (0-0, 3-0, 0-1)

1. erä: Maaliton.

Jäähyt: 5.51 Joni Pitkänen K 2 min, 9.17 Mikko Lehtonen K 2 min, 17.15 Jyri Marttinen J 2 min, 17.15 Jeff Hamilton K 2 min.

2. erä: 26.11 Juha-Pekka Hytönen (Jani-Matti Loikala-Tuomo Jääskeläinen) 1-0, 31.32 Antti Virtanen (Petr Ton-Pavel Vostrak) 2-0 yv, 38.51 Ton (Loikala) 3-0 av.

Jäähyt: 30.10 Jussi Jokinen K 2 min, 30.10 Jari Laukkanen K 2 min, 33.40 Juha-Pekka Haataja K 2 min, 38.29 Jarkko Glad J 2 min. 3. erä: 42.04 Janne Pesonen (Pitkänen) 3-1.

Jäähyt: 44.23 Hamilton K 2 min, 45.01 Tomas Chlubna J 2 min, 48.14 Antti Aarnio K 2 min, 51.54 Tuomo Harjula K 2 min.

Jäähyt yht: JYP 3x2 min = 6 min, Kärpät 9x2 min = 18 min.

Torjunnat: Tero Leinonen J 6+13+11=30, Markus Korhonen K 13+13+14=40.

Tuomarit: Hannu Henriksson ja Marko Lepaus (Jukka Favorin ja Antti Hämäläinen).

Yleisöä 4062.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko