Voimakas maanjäristys Japanin koillisrannikon edustalla – tsunamivaroitus peruttu

Japanin ilmatieteen laitos antoi voimakkaan maanjäristyksen jäljiltä tsunamivaroituksen noin metrin korkuisista aalloista. Varoitus on nyt peruttu.

Japanin koillisrannikon edustalla tapahtunut maanjäristys oli voimakkuudeltaan 7,2 ja tapahtui noin 60 kilometrin syvyydessä. Järistys iski alkuillasta paikallista aikaa Tyynellämerellä lähellä Miyagin prefektuuria.

Miyagin alueelta ei heti maanjäristyksen jälkeen ole raportoitu loukkaantumisia tai aineellisia vahinkoja. Paikallisen median mukaan alueen ydinvoimaloiden tilaa tarkastetaan.

Ydinvoimaloiden sääntelystä vastaavan viranomaisen mukaan alueen ydinvoimaloissa ei ole raportoitu mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus arvioi järistyksen voimakkuudeksi 7,0.

Japani sijaitsee maanjäristysherkällä alueella, ja siellä tapahtuu järistyksiä säännöllisesti. Noin kuukausi sitten maan itärannikolla sattui voimakas maanjäristys, jonka seurauksena kymmeniä ihmisiä loukkaantui.

Viime viikolla Japanissa muistettiin kymmenen vuoden takaista suurta maanjäristystä, jonka aiheuttama tsunamiaalto surmasi yli 18  000 ihmistä. Tsunami sai aikaan myös vakavan ydinvoimaonnettomuuden Fukushimassa.

Maanjäristyksestä on levinnyt kuvia ja videoita muun muassa Twitterissä.

*Päivitys kello 13.52: Juttua päivitetty otsikon ja tekstin osalta, tsunamivaroitus on nyt peruttu.

Lue myös:

    Uusimmat