Visa Salojärvi: Ne salamat muistan koko ikäni

MTV3:n meteorologi Visa Salojärvi on syntyjään Helsingistä. Mielenkiinto säähän on kulkenut perheessä isältä pojalle.

Visa Salojärvi, 59, syntyi Helsingin Vallisaaressa, Suomenlinnasta Kustaanmiekan yli katsoen ”toisella puolella”.

– Asuin varuskunnassa, joka vastasi armeijan sääpalvelusta. Isäni oli keskussääaseman päällikkö, kertoo Visa Salojärvi.

Salojärvi aloitti uransa sään parissa ylioppilaskirjoitusten jälkeen kesällä 1971 Ilmatieteen laitoksella kesäapulaisena. Hän toimi aluksi radistina, sitten viestittäjänä ja opintojen edettyä, vuonna 1973 meteorologiharjoittelijana.

Salojärvi ehti työskennellä Ilmatieteen laitoksella 28 vuotta. Vuonna 1999 hän siirtyi Forecalle.

– Ensiesiintymiseni MTV3:lla oli syksyllä 1995, kun tuurasin Pekka Poutaa. Vuoden 1996 alusta aloitin aamumeteorologin työn Huomenta Suomessa.

”Olen aurinkoihminen”

Sään ennustamisessa riittää joskus haasteita.

– Hankalia ennustettavia ovat koillisesta tulevat pilvilautat, sumuinen sää ja syksyn myrskyt. Niissä riittää vaikeutta. Kuitenkin kun työnsä tekee huolellisesti ja tarkasti, tuntuu työ helpolta. Mukava olo tulee, kun on osunut ennusteessaan nappiin.

Salojärvi itse pitää aurinkoisesta säästä. Hän viihtyy hyvin puutarhatöissä.

– Olen aurinkoihminen. Lämmin, joskus helteinenkin sää on mukavaa. Toisaalta vannoutuneena puutarhurina juuri tuo kuuma, kuiva sää on kaikkea muuta kuin mukavaa puutarhani kannalta.

Salojärveen on tehnyt vaikutuksen eräs myrsky yli 50 vuoden takaa.

– Olin lapsena vuonna 1960 heinäkuussa poikaleirillä kotisaarellani Vallisaaressa. Samaan aikaa Helsingissä oli geofyysikkokongressi. Ja juuri sen avajaisten aikaan hirvittävän raju ukkosmyrsky saapui kaakosta Suomeen. Seurasimme myrskyn saapumista meren yli. Ne salamat muistan koko ikäni.

Juttusarjassa esitellään MTV3:n meteorologit.

Lue myös:

    Uusimmat