Virossa ei podeta ehec-hysteriaa

Julkaistu 13.06.2011 12:44(Päivitetty 16.06.2011 12:38)

Viime viikolla Suomessa löytynyt ehec-tartuntapaus ei ole aiheuttanut hysteriaa Virossa. Suomen Tallinnan suurlähetystön lehdistöneuvos Marjo Näkki kertoo, että Suomen tartuntatapaukseen suhtaudutaan maassa hyvin rauhallisesti.

– Mediassa asia on ollut jonkun verran esillä, mutta täällä on ollut suurempiakin aiheita mediassa, joten kyseinen tartuntatapaus ei ole nostattanut täällä niskakarvoja pystyyn.

Rauhallisuus ehec-kohuun johtuu Näkin mukaan hyvin paljon virolaisesta luonteenlaadusta.

– Virolaiset suhtautuvat äärimmäisen kylmähermoisesti tällaisiin kansainvälisiin ilmiöihin. Esimerkiksi, kun sikainfluenssa aiheutti hysteriaa ja pitkiä rokotusjonoja Suomessa, niin samankaltaista ryntäystä ei nähty Virossa. Tosin täällä ei ollut paljon rokotteitakaan.

Kuten Suomessa myös Virossa arvostetaan kotimaisia vihanneksia ja kasviksia.

– Virolaiset arvostavat suomalaisten tapaan lähiruokaa ja kotona kasvatettua. Täällä on satokausi kohta parhaimmillaan, joten kaupassa ei tarvitse edes miettiä valitseeko virolaisia vai ulkomaalaisia kasviksia. Tämä ajoitus on ollut virolaisten kannalta paras mahdollinen, Näkki toteaa.

Näkin mukaan Virossa asuvat suomalaiset eivät ole ottaneet Suomen ehec-tartuntatapauksen vuoksi yhteyttä Suomen Tallinnan suurlähetystöön.

Lue myös: HUS: Ehec-tartunnan saaneella lapsella ei hengenvaaraa

Lapinlahden ehec-näytteiden tulokset varmistumassa – muissa päiväkodeissa ei oireita

Lapinlahden ehec-näytteiden tulokset varmistumassa – muissa päiväkodeissa ei oireita

Helsinkiläisessä päiväkodissa ehec-tartunnan saanut on lapsi

Tällaisen tiedotteen ehec-päiväkoti jakoi vanhemmille

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat