Viron parlamentti on valinnut Alar Karisin maan seuraavaksi presidentiksi – Niinistö onnitteli "naapuria yhteistyön hengessä"

Viron parlamentti on valinnut Alar Karisin maan seuraavaksi presidentiksi. Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on onnitellut Karisia.

Hän sai 72 ääntä 101-paikkaisessa parlamentissa.

Karis sai eilisessä ensimmäisessä äänestyksessä 63 ääntä. Se jäi viiden äänen päähän tarvittavasta 68 äänen enemmistöstä.

Äänestykseen otti osaa 80 kansanedustajaa. Kahdeksan heistä äänesti tyhjää.

"Tulen olemaan hyvä kumppani"

Tuloksen selvittyä Karis kiitti kaikkia kansanedustajia riippumatta siitä, olivatko nämä äänestäneet häntä.

–  Tulen presidenttinä olemaan hyvä kumppani niin riigikogulle kuin kaikille sen poliittisille ryhmittymille, Karis lupasi.

Viivästynyt äänestys olisi voinut siirtyä yhä pidemmälle

Viron parlamentissa, riikikogussa, ääntenlasku viivästyi presidentinvaalien toisella kierroksella. Syynä oli kansallismielisen Ekre-puolueen kansanedustajan äänestysmenettelystä jättämä vastalause.

Ekren Kalle Grünthalin mukaan terveytensä vuoksi autossa parlamentin ulkopuolella äänestänyt keskustan Marika Tuus-Laul oli liian lähellä vaalivirkailijaa, joka saattoi näin vaikuttaa hänen äänestykseensä.

Jos tarvittavaa kahden kolmasosan enemmistöä ei tässä tai tälle päivälle mahdollisesti suunnitellussa toisessa äänestyksessä olisi löytynyt, olisi presidentin valinta siirtynyt myöhemmin kokoontuvalle valitsijakokoukselle. Se koostuu kansanedustajien lisäksi Viron kuntien nimeämistä valitsijoista.

Museon johdosta presidentiksi

Viron hallituksen reformipuolueen ja keskustapuolueen tukema Karis on Viron kansallismuseon nykyinen johtaja. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Tarton yliopiston rehtorina ja Viron valtiontalouden tarkastusviraston (riigikontroll) johtajana.

Nykyisen presidentin Kersti Kaljulaidin toimikausi päättyy 10. lokakuuta. Hän olisi voinut pyrkiä jatkokaudelle, mutta tarvittavaa tukea ei löytynyt.

Kaljulaidin jatkokaudelle olisi ollut tukea pääministeri Kaja Kallaksen reformipuolueessa. Se kuitenkin päätti asettua laajempaa tukea nauttivan Karisin taakse. Tähän pettyivät puolestaan opposition sosiaalidemokraatit, jotka olisivat halunneet tukea Kaljulaidia.

Niinistö onnitteli Karisia

Viron perustuslain mukaan presidenttiehdokkaan pitää olla vähintään 40-vuotias syntyperäinen Viron kansalainen. Presidentin tehtävä on enimmäkseen edustuksellinen. Hän edustaa Viroa ulkomailla, mutta vahvistaa myös parlamentin hyväksymät lait kotimaassa.

Suomen presidentti Sauli Niinistö onnitteli Karisia tuoreeltaan Twitterissä.

–  Alar Karis, onnittelut naapurilta yhteistyön hengessä, Niinistö kirjoitti viroksi.

Lue myös:

    Uusimmat