Virolaislääkärit rahastavat reseptimyynnillä

Mediuutiset testasi reseptikaupan rehottamista Tallinnassa. Yksikään lääkäri ei tehnyt lääkärintarkastusta, kysynyt kysymyksiä tai kirjoittanut Viron lain vaatimaa potilaskorttia.

Virolaiset lääkärit kirjoittavat suomalaisille innokkaasti lääkereseptejä. Mediuutiset kertoo, että reseptejä saa Tallinnasta helposti ilman tutkimuksia ja diagnoosia.

Mediuutiset testasi reseptikaupan rehottamista Tallinnassa ja sai käsiinsä neljä reseptiä parissa tunnissa. Ne oikeuttivat hankkimaan apteekista kymmeniä paketteja keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä.

Yksikään lääkäri ei tehnyt lääkärintarkastusta, kysynyt kysymyksiä tai kirjoittanut Viron lain vaatimaa potilaskorttia.

Viron sosiaaliministeriön tarkastusosaston johtaja Peeter Mardna sanoo Mediuutisissa, että noin sadasta yksityisyrittäjälääkäristä arviolta puolet käy reseptikauppaa. Asiakkaat ovat hänen mukaansa pääasiassa nuoria suomalaisia.

Tallinnassa on Mediuutisten mukaan myös "reseptitehtaita", jotka kirjoittavat reseptejä kuin liukuhihnalta. Kyseessä ovat isot rahat, sillä eräskin lääkäri kirjoitti neljän kuukauden aikana 7000 reseptiä, jotka lähes kaikki Suomeen.

Yksi resepti maksoi Mediuutisten mukaan 700 kruunua. Kaikkiaan lääkärin ansio oli lähes viisi miljoonaa kruunua eli 320 000 euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat