Vinkit siitepölykauteen: Allerginen, älä kärsi turhaan!

Kevät on allergioiden sesonkiaikaa, ja monissa kodeissa tuskaillaan erilaisten oireiden kanssa. Asiantuntija kannustaa vahvistamaan sietokykyä ja suhtautumaan allergioihin osana elämää. Siedätyshoito vahvistaa luontaista immuniteettia

Monet allergiat ovat osittain nykyisen elämäntyylimme aiheuttamia. Luontaisen immuniteetin kehitys jää vaajaksi liian hygieenisessä ympäristössä.

Immuunipuolustus tarvitsee toimiakseen haasteita, joita nyky-ympäristössä on liian vähän. Ihmisen luontaisen immuniteetin toimintaan vaikuttaa ihon, hengitysteiden ja suoliston kautta suuri joukko erilaisia pieneliöitä; mikrobeja, viruksia, bakteereja, homesieniä ja alkueläimiä.

– Ihmisiä tulisi entistä enemmän rohkaista immuunipuolustusta vahvistavaan toimintaan, kuten luonnossa liikkumiseen ja siedätyshoitoihin. Vaikka perheessä olisi allergiaa, oireet eivät välttämättä estä hankkimasta lemmikkieläintä kertoo erikoislääkäri, professori Erkka Valovirta.

Sietokykyä voi lisätä eri keinoin. 3–5 vuotta kestävällä pistos- ja kielenalussiedätyshoidoilla on saavutettu hyviä tuloksia: allergiset oireet ja lääkkeiden tarve vähenevät jopa 80–90 prosentilla.

Siitepölyallergikon siedätyshoito kannattaa aloittaa ajoissa ennen seuraavaa siitepölykautta, eli usein jo syksyllä.

– Kielenalussiedätyshoito alkaa valvotusti lääkärin vastaanotolla, minkä jälkeen asiakas jatkaa hoitoa päivittäin kotona. Allergiset oireet lieventyvät vähitellen. Pistossiedätyshoito toteutetaan aina terveydenhuollon asiantuntevassa toimipisteessä, Valovirta kertoo.

8 vinkkiä siitepölykauteen

– Ennakoi allergiset oireesi: seuraa siitepölytiedotteita.

– Huolehdi, että allergialääkereseptit ovat voimassa ja lääkkeitä on saatavilla.

– Aloita antihistamiinihoito noin viikkoa ennen oletettua siitepölykauden alkua.

– Huuhtele nenää apteekista saatavalla nenäkannulla.

– Kuivata pyykki siitepöly- ja katupölyaikana sisällä.

– Puhdista auton ja kodin ilmastointilaitteiden suodattimet.

– Jos haluat siedätyshoitoon, hakeudu lääkärin vastaanotolle syyskuussa, niin pääset hoitoon ajoissa.

– Allergia ei poistu siivoamalla. Perussiivous kotona riittää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat