Viisituhatta ihmistä bailaa parhaillaan Himoksella hikisissä tunnelmissa – eikö koronan leviäminen huolestuta? Näin tapahtumatuottaja vastaa

Himos Juhannuksessa joka päivä 5 000 hengen juhlat – järjestäjät innoissaan, mutta jännittävät lähtevätkö koronaluvut nousuun 2:21
Himoksen juhannusfestivaaleilla on tuhansia kävijöitä – näin railakkaasti ihmiset juhlivat.

Himoksella on otettu juhannusta vastaan tuhansien ihmisten voimin. Himos Juhannus on tämän vuoden ainoa näin suuren mittaluokan juhannustapahtuma.

Tapahtumatuottaja Anniina Havukaisen mukaan keskikesän juhlaa on vietetty vauhdilla ja ilolla.

– Yleisö, artistit ja henkilökunta ovat innoissaan, että oikeasti on festivaali, ja saa tulla kuuntelemaan livemusaa ja soittamaan sekä tekemään töitä tapahtuma-alalla, Havukainen kiteyttää tunnelmia MTV Uutiset Livelle.

Tapahtumaan otetaan viisi tuhatta juhlijaa päivässä ja festivaali on loppuunmyyty. Kävijämäärä on noin puolet aikaisempien vuosien kapasiteetista.

Koronan vuoksi muun muassa kulkuväyliä on levennetty, käsienpesumahdollisuuksia on lisätty ja vieraita on ohjeistettu hygieniatoimista.

Korona on huomioitu myös ruoka- ja juomatarjoiluissa. Lisäksi käsidesiä on luonnollisesti rutkasti tarjolla. Maskipakkoa festarien kävijöillä ei ole. Sen sijaan henkilökunnalle on hankittu visiirejä ja maskeja.

Jännittääkö teitä, että korona lähtisi leviämään tapahtuman jälkeen?

– Kyllähän se tottakai jännittää, mutta seuraamme tilannetta ja pyrimme kaikilla toimillamme minimoimaan sen mahdollisuuden. Meillä on myös hyvin ammattitaitoinen ensiapu, jolla on mahdollisuus kaikennäköiseen toimintaan.

Olette ainoa tämän luokan juhannustapahtuma. Miksi te järjestätte, kun muut eivät?

– Meillä oli aika suuret hartiat ja halusimme kääntää joka ikisen kiven, että pääsemme tekemään tämän. Tahtotila oli vahva ja ykkösprioriteettimme oli päästä vuoden hiljaisuuden jälkeen tekemään elämyksiä asiakkaille ja tarjota työtä tapahtuma-alalle.

Katso Himoksen juhannusfestivaalin tunnelmaa jutun videolta! Tutustu myös muuhun MTV Uutiset Liven tarjontaan tämän linkin takaa!

Lue myös:

    Uusimmat