Ulkomaisten ehdokaselokuvien ohjaajat, näyttelijät ja tuottajat esittäytyivät perjantaina medialle kuvernöörin teltassa. Tänä vuonna Oscarista kamppailevat Belgia, Iran, Israel, Kanada ja Puola.
Iranin ehdokaselokuva, A Separation kertoo keskiluokkaisesta iranilaispariskunnasta, joka eroaa. Iranin joukkue ei tullut lehdistötilaisuuteen, muut maat olivat paikalla.
Belgialainen Bullhead on tarina karjankasvattajasta, joka huijataan liikesuhteeseen hämärämiehen kanssa.
– Halusin tehdä elokuvan, joka herättäisi ihmisissä myötätuntoa tuomitsemisen sijasta, ohjaaja Michaël Roskam selittää. Tämä on hänen toinen pitkä elokuvansa ja lisää on luvassa.
– Tuskin maltan odottaa, kunnes pääsen aloittamaan seuraavan elokuvani käsikirjoitukseni kirjoittamisen, mies intoilee. Oscar-kokemus on vasta nyt kolahtamassa häneen.
– Tuntuu, kuin koko sirkus olisi vasta alkamassa, koneisto avaamassa oviaan.
Roskamilta kysytään, mitä voitto hänelle merkitsisi.
– Siihen voi vastata vasta sitten, jos voitan. Sitä voi vain kuvitella. Silloin olisi loppuikänsä oscar-voittaja. Jo ehdokkuus on kunnia, melkein kuin aatelinen arvonimi. Sinua kutsutaan Oscar-ehdokkaaksi.
Kiinalainen toimittaja kysyy Michaëliltä ohjeita maan elokuvateollisuudelle.
– En missään nimessä uskaltaisi lähteä neuvomaan kiinalaisia. Teillä on todella perinteikäs elokuvateollisuus. Pikemminkin ottaisin teiltä neuvoja vastaan.
Ohjaaja toivoo saavansa hyvät paikat teatterista Oscar-gaalan ajaksi.
– Kuulin, että yleisön paikoilleen istuttaminen vie ikuisuuden, hän hymyilee.
Kanadan Oscar-ehdokaselokuva, Monsieur Lazhar on kertomus algerialaisesta siirtolaisesta, joka palkataan koulun opettajaksi sen jälkeen, kun edellinen opettaja on tehnyt itsemurhan. Mutta miehellä on samaan aikaan meneillään oma perhedraamansa. Filmin takana on ranskankielinen ohjaaja Philippe Falardeau. Hän kuuli uutisen ehdokkuudestaan Sundance Filmifestareilla Utahissa.
– En ikimaailmassa uskonut, että pääsisimme Oscareihin. Mutta nyt kun olemme täällä, se tuo julkisuutta elokuvallemme ja myös muille pienille tuotannoille, jotka koettavat tuoda esiin valtavirrasta poikkeavan näkökulman, Falardeau uskoo. Ranskankieliseen vähemmistöön kuuluminen antaa miehelle pontta elokuvantekoon.
– Kanadanranskalaiset ponnistelevat säilyttääkseen kielensä ja kulttuuri-identiteettinsä. Se kannustaa meitä luomaan uusia elokuvia, kirjoja, teatteri- ja tanssikappaleita.
– On tärkeää tuoda esiin muitakin kuin amerikkalainen näkökulma, Falardeau painottaa. Hänen ensimmäisen elokuvansa pääsi festivaaleille Suomessa, mutta ohjaaja itse ei ole koskaan maassa käynyt.
– Se tuntuisi varmaan kuin kodilta.
Hänen ohjeensa nuorille elokuvantekijöille:
– Heidän pitäisi yrittää kertoa henkilökohtaisia tarinoita, jotka lähtevät sydämestä, eikä imitoida suuria Hollywood-tuotantoja. Niitä matkimalla en olisi nyt tässä. Ei kannata edes ajatella Oscareita, Philippe neuvoo.
Israelin filmi Footnote on kuvaus isän ja pojan tulehtuneista suhteista. Elokuvan pääosan vetää Shlomo Bar Aba, teatterinäyttelijä Tel Avivista. Hänet tunnetaan kotimaassaan komedioista, musikaaleista ja spektaakkeleista. Tämä on hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa 30 vuoteen.
– Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti Footnote valloitti ihmisten sydämet yli rajojen Cannesista Hollywoodiin. Opetuksena näyttää olevan, että aitous ja henkilökohtaisuus vetoavat laajaan yleisöön, Bar Aba miettii.
– Kaikki pyörii perheen ympärillä. Jos pystymme selvittämään intiimit perheongelmamme, pystymme ratkomaan myös suurempia ongelmia, kuten maiden välisiä konflikteja, Bar Aba toteaa osuvasti iranilaiselle toimittajalle.
– Siinä suhteessa elokuvamme tarjoaa mielenkiintoisen viestin sekä Israelin, että Iranin kansalaisille, hän jatkaa.
– Suostuin näyttelemään osan, koska minulla itselläni ei koskaan ollut mahdollisuutta sopia isäni kanssa. Viestini kaikille onkin: Jos vanhempasi ovat yhä elossa, sovittele erimielisyytesi heidän kanssaan. Muuten asia tulee vaivaamaan sinua loppuelämäsi.
Agnieszka Holland on yksi Puolan tunnetuimpia elokuvaohjaajia. Hänet muistetaan etenkin toisen maailmansodan aikaan sijoittuvasta draamasta Europa, Europa. Se voitti Golden Globen ja pääsi ehdolle käsikirjoitus-Oscarista. In Darkness sijoittuu myös sota-aikaan. Se kertoo varsovalaisesta viemärityöntekijästä ja varkaasta, joka miehityksen aikaan auttaa natseilta piileskeleviä juutalaisia.
– Halusin filmilläni sanoa, että hyvän ja pahan välinen raja on hyvin häilyvä. Ihmisen on helppoa astua rajan jommalle kummalle puolelle.
Kysyn Agnieszkalta, millaista on ohjata elokuvia kylmän sodan jälkeisessä Puolassa.
– Kumma kyllä, kun seuraan iranilaisia kollegoitani, ajattelen, että heillä on jotenkin helpompaa. Painostuksen kohteena oleminen tekee elokuvanteosta merkityksellisempää.
– Nyt kun Puola on EU-maa, meillä on parempi taloustilanne kuin ennen. Tietysti meillä on ongelmamme, mutta ne eivät ole yhtä vakavia kuin ennen. Siksi nykyään on vaikeampaa tehdä yhtä intensiivisiä ja yleismaailmallisia elokuvia. Mutta nautin vapaudesta, vaikka se tekisi elokuvista vähemmän voimakkaita kuin kylmän sodan aikaan.
(MTV3-TOMI HINKKANEN, HOLLYWOOD)