Viipurin kaupunki palautuu entiseen ulkoasuunsa

Viisumivapaa risteily Saimaan kanavaa pitkin Lappeenrannasta Viipuriin m/s Carelia laivalla. Talojen remontointia Viipurissa.
Viisumivapaa risteily Saimaan kanavaa pitkin Lappeenrannasta Viipuriin m/s Carelia laivalla. Talojen remontointia Viipurissa.MTV3/Lehtikuva
Julkaistu 24.07.2009 21:27(Päivitetty 26.07.2009 22:29)

Viipurin kaupunki Venäjällä on palautumassa entiseen ulkoasuunsa.

Sodan jälkeen pahasti rähjääntymään päässeessä Viipurissa on viime vuodet urakoitu julkisivuremontteja ja parannustöitä, samalla kun kaupunkia riivannutta katurikollisuutta on kitketty. Tällä haavaa kaupungista alkaa olla jo vaikea löytää arvorakennusta jota ei entisöidä tai ole jo entisöity entiseen loistoonsa.

Aukioiden ja rakennusten lisäksi mittavan saneerauksen alla on myös Viipurin linna. Kaupungin pääarkkitehdin mukaan vuosikymmenen alkupuolella tehdyt päätökset kunnostuksista ovat pitäneet hyvin.

Matkailukohteena uudistunut Viipuri on suomalaisnäkökulmasta edelleen melko hankala kohde - rajan ylittäminen maateitse vaatii viisumin ja autoilijalta lisäksi monimutkaisen tulliselvityksen.

Viisumivapaasti kaupunkiin pääsee kuitenkin vesiteitse järjestetyllä matkalla. Viipurin elinkeinolle tärkeiden turistivirtojen otaksutaan kasvavan ensi kesänä, jos useammat matkayrittäjät alkavat järjestää viisumivapaita laivamatkoja kaupunkiin.

Katso Pauli Poutasen raportti Viipurista (Kymmenen uutiset 24.7.2009)

Sumo video id

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat