Härän marmorifileetä
Puhdista veitsellä ylimääräisen kalvot lihasta ja leikkaa n. 3 cm:n paksuisia pihvejä. Grillaa pihvejä ensin grillin alaosassa 1,5 min. per puoli, jonka jälkeen nosta pihvit ylätasolle vetäytymään n.5 minuutiksi.
Grillattuja kasviksia
- 200 g parsaa
- 200 g paprikaa
- 200 g kesäkurpitsaa
- 200 g tomaatteja
- valkosipulia, rypsiöljyä ja rosmariinia
Poista parsoista kova ja puiseva kantaosa joko leikkaamalla tai katkaisemalla käsin. Jos parsat ovat paksuja voit kuoria ne, nuppuja ei kuorita. Parsat tulee kuitenkin kuoria varovaisesti pöytää vasten, tai ne katkeilevat helposti. Paprikat leikataan isoiksi paloiksi esim. neljään tai viiteen osaan. Kesäkurpitsat isoiksi lohkoiksi ja tomaatit puoliksi.
Murskaa valkosipulit ja lisää ne rosmariininlehtien kanssa öljyn sekaan. Sekoita kunnolla ja kaada kasvisten päälle, anna marinoitua mielellään ainakin yön yli. Seuraavana päivänä ne ovatkin valmiita grilliin.
Halloumijuustoa ja punasipulihilloketta
- halloumijuustoa
- Punasipulihilloke:
- 3 kpl punasipulia
- 2 dl rypsiöljyä
- 0,5 dl sitruunan mehua
- 0,5 dl valkoviinietikkaa
- 0,5 dl sokeria
- mustapippurirouhetta sekä suolaa
Halloumijuusto viipaloidaan, jonka jälkeen se on valmis grillattavaksi. Otetaan kuumalla lämmöllä hyvin väri kumpaankin pintaan.
Punasipuli leikataan ohuiksi siivuiksi jonka jälkeen kaikki ainekset sekoitetaan keskenään. Kiehautetaan ja annetaan marinoitua mielellään yön yli.
Chilillä sekä jeeralla maustettua kurkku-raitakastiketta
- ½ litraa jugurttia
- 3 rkl jeeraa
- 1 rkl sokeria
- 1 kpl tuore chili
- ¼ puntti tuoretta korianteria
- 1 kpl punasipulia
- 1 kpl kurkku
- suolaa
Kurkut puolitetaan pitkittäin ja poistetaan sisus. Pilkotaan kurkku, sipuli ja chili ja pienitään korianteri. Sekoitetaan kaikki ainekset keskenään ja annetaan maustua muutama tunti. Sopii loistavasti sekä liha että kalaruoille.
Yrttimarinoitua kananrintaa
(4 annosta)
- 4 kpl kananrintafileitä
- 1 dl rypsiöljyä
- 2 rkl tuoretta leikattua basilikaa
- 1 rkl tuoreita timjamin lehtiä
- 1 rkl tuoreita pilkottuja rosmariininlehtiä
Asettele kananrinnat laakeaan vuokaan. Sekoita yrtit ja öljy keskenään ja kaada kanojen päälle. Anna marinoitua vähintään kaksi tuntia tai yön yli. Kanoja voi käännellä välillä jotta maku ulottuu jokapuolelle.
Focaccia
- 8 dl vettä
- 22 g kuivahiivaa
- 3 tl suolaa
- 1,5 l vehnäjauhoja
- 3 dl oliiviöljyä
- tuoretta rosmariinia
- rouhittua merisuolaa
Lämmitä vesi 42 asteeseen ja lisää hiiva ja hieman suolaa. Lisää jauhot ja 1 dl oliiviöljystä ja sekoita kunnolla. Anna kohota vuoassaan reippaasti liinan alla. Kun taikina on kohonnut, kaada se voideltuun laakeaan vuokaan ja kohota vielä kerran. Laita pinnalle merisuolaa sekä painele rosmariinin lehtiä osittain pinnan alle ja osittain pinnan päälle. Paista 200´c asteessa vähintään 30 min. Kun Focaccia on kypsä, kaada loput oliiviöljyt tasaisesti leivän päälle. Anna imeytyä ja leipä on valmis.
Reseptit: Ravintola Helmi
Uusimmat
-
23:57
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
Lataa lisää