Viikonloppuna tulossa rankkoja sateita

Epävakainen sää jatkuu koko maassa viikonlopun yli. Aurinko voi pilkadella monin paikoin lauantaina, mutta Suomessa voidaan saada myös sadekuuroja.

Etelä-Suomessa sateet jäävät vähäisiksi perjantain ja lauantain aikana. Sunnuntaina sitten saapuu runsaampia sateita.

– Sadekuuroja voi tulla lauantaina ja pilvistäkin on ainakin etelässä. Lämpötilat ovat parinkymmenen asteen vaiheilla. Lännessä ja Pohjanmaalla on varmemmin aurinkoista, meteorologi Aleksi Jokela kertoo

Myös Itä-Suomessa lauantai on pääosin poutainen. Sadekuuroja voi paikoin tulla, mutta ne jäävät ennusteiden mukaan heikoiksi.

– Lämpötilat nousevat Itä-Suomessa kahdenkymmenen asteen tuntumaan lauantai-iltapäivällä.

Länsi- ja Keski-Suomessa on tullut viime päivinä runsaita sateita. Tulvatilanne ei Aleksi Jokelan mukaan ole välttämättä näillä alueilla helpottumassa.

– Sadetta kertyy ennusteiden mukaan 5–30 millimetriä alueella viikonloppuna. Toisaalta pahimmat sateet eivät välttämättä osu ihan tulva-alueelle. Perjantaina illalla sää poutaantuu lännestä alkaen. Lauantaina sadekuuroja voi edelleen tulla Länsi-Suomessa sisämaan puolella. Rannikolla on poutaisempaa, Jokela kertoo.

Pohjoisessa ilma on sateista. Sadealue lähestyy jo tänään illalla Lappia etelästä ja ilma jäähtyy ja yleisesti sataa rankasti. Jopa 20-50 millimetriä vettä.

– Lauantai-aamuna lähes koko Pohjois-Suomessa sataa. Ainoastaan pohjoisin osa maasta sekä Oulu ovat poutaisemman sään vyöhykkeellä. Lämpötilat ovat noin 12–17 asteessa lauantaina iltapäivällä. Ukkosia voi tulla Oulun ja Kainuun korkeudella.

Etelästä lähestyy matalapaine uusine sadekuuroalueineen sunnuntaiksi Etelä- ja Lounais-Suomeen. Sadekuurot ulottunevat myös Itä-Suomeen. Pohjoisessa on sitä vastoin vähän poutaisempaa.

Katso alueelliset sääennusteet viikonlopulle:

Lue myös:

    Uusimmat