Vielä monen ministerin vaalirahailmoitus uupuu – määräpäivä huomenna

Vaalirahailmoituksen jättäneistä ministereistä perussuomalaiset käyttivät vähiten rahaa eduskuntavaalien kampanjointiin.

Jussi Niinistö kulutti heistä eniten, runsaat 15000 euroa, ja Jari Lindström vähiten, noin 6500 euroa.  

Kaikki neljä perussuomalaista ministeriä ennättivät jättää vaalirahailmoituksensa ennen maanantaina (22.6.) päättyvää määräaikaa.

Hallituksen 14 ministeristä kaikkiaan kahdeksan on ilmoittanut Valtiontalouden tarkastusvirastolle vaalikulunsa.   

Perussuomalaisten puheenjohtaja ja ministeri Timo Soini kampanjoi pitkälti puolueen varojen turvin. Rahaa kului yhteensä 10500 euroa.

Niinistö käytti kampanjaansa omia varojaan, samoin kuin Lindström. Hanna Mäntylä rahoitti runsaan 14000 euron vaalikampanjansa muun muassa lainoilla ja yksityishenkilöiden lahjoituksilla.  

Kokoomuksen ministereistä Petteri Orpo ja Lenita Toivakka kuluttivat kumpikin noin 50000 euroa vaalikampanjaansa. He kattoivat kulut suurelta osin yrityksiltä saamallaan tuella.  

Keskustan ministereistä Juha Sipilä ilmoitti käyttäneensä yli 38000 euroa ja Anne Berner runsaat 31000 euroa. Puolueen puheenjohtaja Sipilä rahoitti vaalikampanjansa pääosin itse ja Berner valtaosin yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä saaduilla varoilla.   
Ministereistä Alexander Stubb (kok.), Olli Rehn (kesk.), Kimmo Tiilikainen (kesk.) Juha Rehula (kesk.) ja Anu Vehviläinen (kesk.) tekivät ennen vaaleja vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalikuluistaan, mutta varsinainen ilmoitus puuttui vielä sunnuntaina. Myöskään Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ei ollut jättänyt vaalirahailmoitusta.

Oppositiojohtajista Haglund kulukärjessä

Vaalirahailmoituksen jo jättäneistä oppositiojohtajista RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund käytti ylivoimaisesti eniten rahaa vaalikampanjointiin, liki 130 000 euroa. Valtaosa kuluista oli katettu puolueelta sekä yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä saaduilla varoilla.  

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki rahoitti 26000 euron kampanjansa pääosin omasta pussistaan sekä puolueyhdistyksiltä saaduilla varoilla.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen käytti omaan kampanjaansa hieman Arhinmäkeä vähemmän, ja kuluista hän maksoi noin puolet itse.

Lue myös:

    Uusimmat