Ensi perjantaina viettettävä karkauspäivä tunnetaan perinteisesti päivänä, jonka koittaessa naisilla on oikeus kosia. Päivän nimi ei kuitenkaan viittaa karkuun juokseviin miehiin. Sen taustalla on länsimurteiden karata-sana, joka tarkoittaa hyppäämistä.
Kansatieteen tohtori Kustaa Vilkuna uskoo nimen perustuvan vanhaan aikaan käytettyihin lautakalentereihin. Niissä jokaiselle päivälle oli oma reikä, ja ajan kulkua seurattiin siirtämällä tappia reiästä toiseen. Karkauspäivälle omaa reikää ei ollut, joten sen kohdalla tapin piti vain hypätä eli karata ilmaan ja palata samaan reikään.
Päivämäärä vaihtui 2000-luvun alussa
Moni pitää itsestään selvänä, että karkauspäivä on helmikuun 29. päivä. Itse asiassa päivää vietetään kuitenkin tänä vuonna vasta kolmatta kertaa helmikuun lopussa.
Vielä 1990-luvulla virallinen karkauspäivä oli helmikuun 24. päivä. Tuon päivän nimipäivä siirtyi karkausvuosina 25. päivälle, ja muut helmikuun lopun nimipäivät hyppäsivät saman logiikan mukaan kukin yhden päivän tavallista myöhemmäksi.
Nykyoloissa järjettömältä vaikuttavalla järjestelyllä oli pitkät perinteet. Julius Caesar valitsi yli 2000 vuotta sitten helmikuun 24. päivän karkauspäiväksi siksi, että silloisessa helmikuussa oli normaalisti vain 23 päivää.
Ihmisten mielissä ja puheissa karkauspäivä on kuitenkin jo pitkään ollut se päivä, joka on kalenterissa vain joka neljäs vuosi. Esimerkiksi karkauspäivänä syntyneiden merkkipäivistä puhuttaessa lienee jo vuosikymmeniä viitattu 29.2. syntyneisiin.
Nurinkurisena päivänä nainenkin sai kosia
Länsi-Euroopassa karkauspäivää pidettiin pitkään onnettomuuksien ja nurinkurisuuksien päivänä. Silloin kaikki oli päälaellaan, joten nainenkin saattoi ottaa kosijan roolin.
Naisten kosintapäivää vietettiin ehkä jo 1200-luvun Skotlannissa. Suomeen ja muihin Pohjoismaihin tapa tuli Länsi-Euroopasta vasta 1800-luvun lopulla.
Perinteeseen kuuluu, että kosinnan torjuva mies joutuu maksamaan naiselle hyvitystä. Suomalainen tapa on, että torjutulle pitää antaa kangasta uuteen hameeseen tai leninkiin.
Sanonta "antaa rukkaset" sotketaan joskus hamekankaan antamisen perinteeseen, mutta näillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Rukkasten antamisella on ilmeisesti alun perin viitattu tilanteeseen, jossa sulhanen on antanut morsiamelle käsineet kihlauksen sinetiksi, mutta morsian palauttaa ne purkaakseen sopimuksen.
(MTV3-STT)