Viihderaadissa keskusteltiin tällä viikolla tyylistä.
Huomenta Suomen Viihderaadissa keskusteltiin tänään torstaina muodista ja tyylistä. Vieraina olivat suunnittelija Tiia Vanhatapio ja hiusstylisti Taavi Vuokkovaara.
Raadissa puitiin suomalaisten pukeutumistottumuksia, minkä lisäksi vieraat kertoivat myös omasta tyylistään.
– Minulla se riippuu siitä fiiliksestä, mikä minulla on. Tänään ajattelin, että pitää olla vähän siistimpää, huomenna saattaakin olla iso paita ja lippis. Myös musiikki vaikuttaa, Vuokkovaara kuvaili.
Vanhatapio puolestaan kuvaili itseään alakulttuurien kasvatiksi.
– Viime aikoina minulla on ollut sellainen, en nyt sano että se on chic, mutta sellainen helppo ja rokahtava, early 60's London -tyyli, hän mietti.
Aikaisemmin mustahiuksinen Vanhatapio on äskettäin palannut luonnolliseen, punaiseen hiusväriinsä.
– Kun menin takaisin luonnolliseen hiusväriini, tuntui että naama ja koko olemus muuttuivat täysin. Edes kaverit ja tutut eivät tunnistaneet minua, hän ihmetteli.
Katso koko haastattelu Huomenta Suomen videolta.