Video: Kuvankaunis morsian! Bottas ja Pikkarainen säkenöivät onnesta kirkon portailla

Bottas ja Pikkarainen säkenöivät onnesta kirkon portailla 2:48

F1-kuski Valtteri Bottas ja uimari Emilia Pikkarainen sanoivat toisilleen tahdon tänään lauantaina 10. syyskuuta Helsingissä. 

Valtteri Bottas, 27, ja Emilia Pikkarainen, 23, vihittiin Johanneksen kirkossa tänään lauantaina. Seremonia alkoi noin kello 15. 

Lauantaipäivää Esplanadin puistossa viettänyt Petri Rahola sattui Johanneksen kirkon eteen juuri, kun seremonia oli loppumassa ja kun vieraat lipuivat ulos kirkosta. 

– Häävieraita oli portaiden molemmilla puolilla joitakin kymmeniä. Selvästi oli pienet häät kyseessä, Rahola kertoo.

Rahola kertoo, että paikalle oli saapunut myös muita uteliaita ohikulkijoita. 

– Ehkä joku parikymmentä ihmistä kuikuili kirkon pihalla olevalla hiekkakentällä. Ilmeisesti joitakin kiinnostuneita oli koittanut mennä lähemmäskin katselemaan, mutta heitä oli sitten turvamiehet hätistelleet kauemmaksi. 

Raholan kuvaamalta videolta näkyy, miten vieraat saapuvat ulos kirkosta ja miten vastanaineet hymyilevät onnellisina seremonian jälkeen ja halailevat läheisiään. 

Häävieraisiin kuuluivat muun muassa entiset formulakuskit Mika Häkkinen ja Heikki Kovalainen puolisoineen. Heidät voi bongata jutun alaosasta löytyvältä videolta. 

Pikkaraisen hääpuku oli perinteisesti valkoinen ja selkeälinjainen. Hiukset hänellä on tyylikkäästi nutturalla ja hääkimppu on niin ikään valkoinen. 

Bottaksen ja Pikkaraisen häissä nähtiin mm. Mika Häkkinen 3:29

Lue myös:

    Uusimmat