Hannaliisa kohtasi koiransa kanssa saukon – video näyttää hurjan rytinän, joka päättyi keskelle kuusta: "Ai s**tana!"

Seinäjokelainen Hannaliisa kohtasi koiransa kanssa saukon – alkoi hurja rytinä, mikä päättyi keskelle kuusta:"Ai s**tana!" 0:51
Hannaliisan kameralle tallentui kaoottinen tilanne.

Saukon vierailu joen varressa sai yllättävän kaksikon kuuseen.

Seinäjokelainen Hannaliisa Niemelä oli viikko sitten ystävänsä kanssa ulkoiluttamassa koiria, kun kauempana näkyi jotain outoa.

– Kaveri katsoi ensiksi, että onko se kissa tai rotta. Lähemmäksi kun päästiin, niin se muuttui jo gerbiiliksi, sanoo Niemelä huvittuneena.

– Suusta tuli mitä sattui, kun jännitys rupesi tiivistymään.

Kyseessä ei ollut mikään edellä mainituista, vaan joen varressa maalla oli saukko viettämässä aikaansa.

Koiranulkoiluttajat olivat saukosta hyvän etäisyyden päässä, joten Niemelä kaivoi puhelin esiin ja päätti ikuistaa näkemänsä.

Kameralle tallentui todellinen jännitysnäytelmä, joka on saavuttanut suuren suosion sosiaalisessa mediassa.

Paikallaan ollut saukko liikahti kohti jokea, minkä huomasi myös leonbergin rotuinen Moona-koira.

– Sittenhän se lähti vetämään minua, niin että kuului vain fiuuu.

Koira lähti kovalla vauhdilla vetämään kohti saukkoa. Niemelä kameroineen lähti myös koiran mukana.

– Moona, Moona! Kuuluu videolla.

Hetken päästä kaoottinen tilanne päättyi siihen, kun Niemelä törmäsi rytinällä kuuseen.

– Ai s**tana! kuuluu kuusen keskeltä.

Poliisit paikalle

Kokenut koiranulkoiluttaja sai pidettyä koiran hihnan ja puhelimen kädessään.

– Ei minulle siinä mitenkään käynyt. Ihan vain olen saanut naureskella tilanteelle.

Siinä vaiheessa saukko liikkui ja liukui alamäkeä pitkin kohti jokea.

Koiranulkoiluttajat ihmettelivät saukon liikkumista. Heillä heräsin epäilys, että olisiko saukko loukkaantunut.

– Oli pakko soittaa poliisit katsomaan. Vartioin kuusen alla ollutta saukkoa, ettei se karkaa.

Poliisit kurvasit paikalle noin viiden minuutin kuluttua tutkimaan saukkoa. Poliisipartio nosteli kuusen oksia, jotta pääsivät näkemään saukon.

– Ne totesivat sen olevan kunnossa.

Niemelä jakoi videon Facebook-ryhmässä, missä se on suuresti huvittanut ihmisiä.

– Törmättiin Loch Nessin hirviöön keskellä kaupunkia ja hetken päästä kirjaimellisesti törmäsin kuuseen leonperkeleen takia, kirjoitti Niemelä julkaisuun.

Ryhmäläiset keskustelivat myös saukon kunnosta.

– Siellä kommenteissa arveltiin, että siinä mäessä ei vain ole niin hyvin luistanut, mistä syystä sen liikkuminen näytti siltä.

Koko kokemus oli Niemelälle ikimuistoinen.

– En ole ikinä ennen kohdannut saukkoa. Nähnyt vain Ähtärin eläinpuistossa.

Katso ylhäällä olevalta videolta, kuinka koiranulkoiluttaja päätyi kuuseen, kun hänen Moona-koiransa näki saukon liikkuvan!

Lue myös:

    Uusimmat