Mainos

Vettel kiistää Räikkösen antaneen tietä: suomalaisten vauhti alussa liian kovaa

Sebastian Vettel kertoo odottaneensa parempaa hetkeä, kun Italian GP:n alkuvauhti ei riittänyt kummankaan suomalaisen päihittämiseen. Pian Räikkösen vauhti alkoi heiketä, mutta suosiolla ei Vettel mielestään kolmossijaa tallikaveriltaan saanut.

Vettel jäi lauantain vesisateessa Räikkösen taakse kuudenteen lähtöruutuun. Kimi sai Ferrareista paremman lähdön ja kävi hetken ajan myös Valtteri Bottaksen Mercedeksen edellä. Pian hänen piti kuitenkin jättäytyä Vettelin taakse auton peräpään ongelmien takia.

Saksalainen ei pystynyt mitenkään vastaamaan Mersujen vauhtiin ja tyytyi köröttelemään kolmossijalle. Vettelin mukaan paikka ei kuitenkaan ollut mikään lahja Räikköseltä, vaan kyse oli hänen oman vauhtinsa paranemisesta.

– Kaikki kisaavat ennen kaikkea tiimille ja itselleen sekä yrittävät tehdä parhaansa. Uskon, että näitte tämän päivän taistelun, Vettel kommentoi lehdistötilaisuudessa.

– En usko, että Kimi päästi minut ohi, mutten odottanutkaan sitä. Olin sillä hetkellä nopea ja pystyin etenemään, joten oli hyvä päästä edelle.

Startissa Räikkönen oli kuitenkin sähäkämpi.

– Hän sai paremman lähdön ja pääsi Valtterista ohi, joten me molemmat taistelimme parhaasta mahdollisesta tuloksesta. Jos ajat kilpaa samalla autolla, taistelet tavallaan samasta tilasta radalla, Vettel perusteli.

– En heti saanut tuntumaa autoon enkä päässyt Kimin ja Valtterin vauhtiin, joten minun piti odottaa parempaa. Sitten kisani oli aika yksinäinen. Yritimme pysyä mahdollisimman lähellä, mutta meillä ei yksinkertaisesti ollut vauhtia.

2:31

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja