50-vuotistaiteilijajuhlavuottaan viettävä Loiri jakaa arkensa kahden nuorimman lapsensa, Sampon ja Ukon kanssa.
Vesa-Matti Loirin arkielämä on mullistunut vuoden aikana rutkasti. Uuden diabeteslääkkeen myötä kilot ovat karisseet hurjaa tahtia, ja sokeriarvotkin on saatu siihen pisteeseen, että lääkitys voidaan lopettaa kokonaan. Arkeen on tullut myös lisää säpinää kahden nuoren miehen muodossa, kun aiemmin Intiassa äitinsä kanssa asuneet Sampo ja Ukko muuttivat isänsä luokse Suomeen.
Kolmen miehen huusholli on ilman emäntää, mutta se ei kolmikkoa haittaa.
– Pojat sanoivat yhtenä päivänä, että ”isä, eikö meillä ole hyvä pesä?”. Me pärjätään hienosti, ja ikävä on ollut kova, kun ollaan nähty korkeintaan vaan kerran vuodessa tässä kymmenen vuoden aikana. Stinan kanssa välit ovat hyvät ja tämä sopi hyvin Stinalle, joka sai uuden vauvan tässä. Hänellä on nyt kaksi pientä tyttöä, Loiri kertoo.
Isä-Loiri ja 16- ja 17-vuotiaat pojat nauttivat elämän pienistä iloista yhdessä. Jokainen tekee keittiövuoron vuorollaan, mutta välillä turvaudutaan myös noutoruokaan.
– Meillä on ihan helvetin kivaa. Pelataan kovasti playstationia kilpaa. En kyllä pärjää pojille, ovat varmaan harjoitelleet salaa, Loiri nauraa.
– Teen pojille ruoat, mutta kyllä pojatkin tekee välillä minulle ruokaa. Kyllä me syödään kotona ja yleensä kunnon ruokaa. Joskus oikein laiskottaa, niin siinä on 150 metrin päässä McDonalds ja pojat lähtee hakee itselleen sieltä jotain.
Kun samassa taloudessa asuu Loirin miehiä kahdessa sukupolvessa, ei olisi yllätys, jos oven takana kävisi niin nuorempaa kuin vanhempaa hameväen edustajaa. Loiri paljastaa naurahtaen, että vielä ei ole oven takana käynyt miniäehdokkaita.
– Tytöt eivät ole vielä käyneet oven takana kolkuttelemassa. Kyllä pojat hoitaa ne hommat ihan muualla. Ei siihen kauan aikaa tule kyllä menemään. Muistelen omaa nuoruuttani, mutta eihän niitä kotiin tuotu siinä vaiheessa. Salaa käytiin pussailemassa jossain metsässä.
Vesa-Matti Loirin juhlakonsertti on tänä iltana Hartwall Areenalla.
(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)