Venäläislähde: Leijonien kultajoukkueen tähtipelaaja Markus Granlund jätti KHL-seuransa – "Haki varusteensa ja lähti"

Venäläissivusto Championat kertoo, että Markus Granlund on jättänyt Salavat Julajev Ufan.

Leijonien olympiajoukkueessa kultaa juhlinut Granlund on sivuston tietojen mukaan ainoa ulkomaalaispelaaja, joka on päättänyt lähteä seurasta Ukrainan sodan vaikeuttaneen tilanteen vuoksi.

Ufassa on pelannut Granlundin lisäksi myös maalivahti Juha Metsola sekä hyökkääjät Sakari Manninen ja Teemu Hartikainen, jotka ovat joukkueensa ehdottomia tähtipelaajia. Noin miljoonan euron vuosiansiota nauttiva Hartikainen on tiettävästi KHL:n parhaiten palkattu suomalaispelaaja.

Ufan päävalmentajana toimii tällä hetkellä suomalaisluotsi Tomi Lämsä.

– Championat on saanut kuulla, että Salavat Julajevin Markus Granlund on hakenut varusteensa ja lähtenyt Ufasta. Meidän tietojemme mukaan muut vahvistukset ovat puhuneet seurajohdon kanssa, mutta ovat toistaiseksi jääneet seuraan, sivusto kertoo.

Myös Sport Ekpress uutisoi Granlundin lähdöstä ja kertoo myös tanskalaispuolustaja Philip Larsenin tehneen saman ratkaisun.

Granlund teki KHL:ssä 41 ottelussa yhteensä 38 pistettä.

Siirto SM-liigaan ei kaiketi ole enää mahdollinen, sillä kotimaan liigan siirtoraja umpeutui myöhään tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Ufan verkkosivuilla ei ainakaan vielä ole kerrottu tietoa Granlundin lähdöstä. Sen sijaan tiedote kertoo hyökkääjä Geoff Plattin jättäneen seuran.

Artikkelia päivitetty kello 9.57: Lisätty Sport Ekspressin tiedot.

Lue myös:

    Uusimmat