Venäläisheittäjä tarjoili Antti Ruuskaselle alkoholia juuri ennen kilpailua – heitti itse humalassa huipputuloksen

Antti Ruuskanen taustoittaa lopettamispäätöstään –"Toivottavasti tyttärestä ei tule keihäänheittäjää" 2:00
Antti Ruuskanen taustoitti lopettamispäätöstään viime elokuussa – "Toivottavasti tyttärestä ei tule keihäänheittäjää."

Antti Ruuskasen keihäsuran yksi kohokohdista koettiin vuonna 2014, kun hän heitti EM-kultaa Zürichissä. Alkukaudesta 2014 Ostravan kilpailusta muodostui Ruuskaselle niin ikään ikimuistoinen, joskin täysin erilaisesta syystä. Ruuskanen kertoo kokemuksesta Leena Lehtolaisen kirjassa Antti Ruuskanen – Rätingin paikka.

Ostravassa kilpailtiin kesäkuun puolivälin tienoilla juhannuksen alla. Ruuskanen oli heittänyt paria viikkoa aiemmin kauden parhaakseen 83.41 Lappeenrannassa.

Ostravassa Ruuskanen päätyi venäläisen Dmitri Tarabinin kämppäkaveriksi. Tarabinin vaimo, keihäänheittäjä Maria Abakumova, oli raskaana, ja synnyttämisen aika tuli juuri kilpailun alla. Ruuskanen kertoo kirjassa, kuinka tieto synnytyksestä saavutti venäläisheittäjän.

– Aamupalan jälkeen lepäiltiin huoneessa, ja yhdentoista aikaan yhtäkkiä Dmitri alkoi huutaa: ”Antti, Antti, hurlaa, Marija on synnyttänyt kaksoset, neljä kiloa molemmat! Hurlaa, nyt Antti pitää ottaa maljat!

Ruuskanen kertoo Tarabinin hakeneen ”jumalattoman ison” sampanjapullon, jonka kertoi maksaneen 500 euroa. Venäläisheittäjä tarjosi lasillisen myös Ruuskaselle.

– En voinut kieltäytyä, eihän yksi lasi mitään. Dmitri veti puolentoista litran pullon ykkösellä! Hän kaatoi minulle vielä toisen lasillisen, kisa oli viideltä iltapäivällä. Kaadoin osan viemäriin, kun Dmitri huusi koko ajan puhelimessa venäjäksi ”hurlaa hurlaa”. Joi yksin koko pullon oikeastaan.

Ruuskanen valmistautui illan kilpailuun perinteisemmällä tavalla nukkumalla ja syömällä. Tarabin sen sijaan keskittyi juhlimaan iloista perheuutista minibaarista löytämällään toisella sampanjapullolla ja baarista hakemallaan pienemmällä pullolla.

– Kun lähdin lounaalle, Dmitri sanoi että ”Antti, olen aika humalassa”, Ruuskanen kertaa.

– En tiedä, kävikö Dmitri edes syömässä, mutta hän nukkui noin neljäkymmentä minuuttia. Sitten hän tuli kisapaikalle ja heitti ensimmäisellä kierroksella oman ennätyksensä, 85,92. Eihän siihen pysty kuin venäläinen! Ja saahan humalassa heittää.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton tilastojen mukaan Tarabin olisi kuitenkin heittänyt ennätyksekseen 88.84 jo vuonna 2013 Moskovassa. Joka tapauksessa Ostravan sinkautus oli miehen kauden 2014 paras tulos ja riitti kilpailussa kolmanteen sijaan. Ruuskanen heitti Ostravassa 83.23 ja oli neljäs.

Lue myös:

    Uusimmat