Venäjän sotilaat sitkeästi kaukana kotoa

Virallisena syynä ovat erilaiset poikkeuslait ja siirtymäajat. Käytännössä suurimmassa osassa entistä Neuvostoliittoa sotilaallinen itsemääräämisoikeus on edelleen hieman epäselvä käsite. Venäjän armeijan läsnäolo, energiakauppa ja vilkas maahanmuutto kytkevät maat yhä hyvin tiiviisti toisiinsa.

Kirgisian lisäksi Venäjän sotilastukikohdat löytyvät myös mm. Tadzikistanista ja Armeniasta. Kazakstanissa puolestaan toimii Venäjän avaruusohjelman keskuspaikka, Baikonurin kosmodromi.

Paras ja tuorein esimerkki on kuitenkin Ukraina.

Tällä viikolla Venäjä sai lopulta mitä halusi. Pitkään väännetty sopimus Mustanmeren laivastotukikohdasta Ukrainan Sevastopolissa sai sinettinsä kun Ukraina ja Venäjä sopivat Harkovissa vuokrasopimuksen jatkosta vielä 25 vuoden ajaksi. Lisäksi tuli viiden vuoden suora lisäoptio ja tietenkin mahdollisuus uuden sopimuksen solmimiseen. Vastineeksi Ukraina sai reilun 30 prosentin alennuksen tuontikaasusta.

Näin vanha rakas pariskunta, Ukraina ja Venäjä, ovat pienten riitojen ja kokeellisen asumuseron jälkeen palanneet olemaan sotilaallisesti ja taloudellisesti naimisissa taas seuraavat kolmekymmentä vuotta.

Kremlissä voitiinkin huokaista helpotuksesta: Ukrainan uusi presidentti Viktor Janukovitsh näyttää täyttäneen häneen ladatut odotukset. Kylmää kautta olikin kestänyt lähes koko edellisen presidenttikauden ajan.

Ukrainan oranssin vallankumouksen jälkeen maahan ilmestyi hallitus jota ei nyt sentään voinut sanoa venäläisvastaiseksi, mutta varsin länsisuuntautuneeksi kylläkin. Presidentti Viktor Justshenkon Ukrainaa kiinnosti Nato-jäsenyys ja huhujen mukaan hallituksessa pähkäiltiin jopa osallistumista Yhdysvaltain ohjuskilpihankkeeseen.

Georgian sodassa Justshenko oli Venäjän näkökulmasta kiusallisen paljon yhteydessä Georgian Mihail Saakashviliin ja lupasi tälle tukeaan. Asiantuntijoiden mukaan kumppanuus oli vain presidenttien välistä, Ukrainan muu johto – pääministeri Julia Tymoshenkoa myöten – halusi pysytellä mahdollisimman kaukana koko selkkauksesta.

Kirgisian tilanne on monimutkaisempi. Yhdysvallat ehti luikahtaa Kirgisiaan lähes Venäjän huomaamatta vuonna 2001. Syyskuun terrori-iskujen jälkimainingeissa tällaiset nopeat toimet olikin helppo perustella. Kirgisiaan, Venäjän takapihalle ja Venäjän jättämän sotilastukikohdan lähistölle, ilmestyi Yhdysvaltojen Manasin lentotukikohta, josta alettiin lentää rahtia Afganistanin sodan joukkojen varusteluun.

Vain parin kuukauden kuluttua Venäjä otti vieressä olevan vanhan Kantin tukikohtansa uudestaan käyttöön, virallisesti valvoakseen Keski-Aasian ilmatilaa terrori-iskujen varalta mutta käytännössä valvoakseen naapurissa huseeraavia amerikkalaisia.

Sen jälkeen Venäjä on toistuvasti pyrkinyt savustamaan Yhdysvallat pois Kirgisiasta tarjoamalla köyhälle Kirgisialle mm. halpaa kaasua ja edullisia lainapaketteja, Yhdysvallat on kuitenkin onnistunut pitämään tukikohtansa – mm. moninkertaistamalla vuokranmaksunsa. Kirgisian presidentti Kurmanbek Bakijev on ilmeisesti käyttänyt tilannetta hyväkseen ja nauttinut mahdollisuudesta lypsää molempia suurvaltoja niin kauan kuin se oli mahdollista.

Monet asiantuntijat ovat pitäneet juuri tätä jännittynyttä asetelmaa yhtenä Kirgisian huhtikuun kansannousun keskeisenä taustatekijänä.

Venäjä on nyt jälleen kerran onnistunut osoittamaan vaikutusvaltansa entisen Neuvostoliiton alueella.

Flirttailtuaan aikansa Yhdysvaltojen kanssa Kirgisia vaikuttaa liukuvan takaisin Venäjän valtapiiriin, monien arvioiden mukaan Yhdysvaltojen Kirgisian-tukikohdan tarina lähenee pikkuhiljaa loppuaan.

Samoin on käynyt Ukrainalle, Nato-puheiden jälkeen on palattu lähtöasetelmaan, jossa tunnustetaan yhteiset taloudelliset intressit ison naapurin kanssa ja sitoudutaan vuosikymmeniksi strategiseen kumppanuuteen