Veikkausliiga-seurapomolta tukea poikkeukselliselle sarjasuunnitelmalle: ”Ehkä olisi syytä pysähtyä”

Veikkausliiga-seurat jatkavat keskusteluja sarjan osittaisesta sulkemisesta koronavirusepidemian vuoksi. MTV Urheilun tietojen mukaan neuvottelut jatkuvat vappuaattona. Ajatuksena on, että yksikään joukkue ei putoaisi Ykköseen poikkeuskauden päätteeksi. Ykkösestä voisi kuitenkin nousta Veikkausliigaan.

HJK:n päävalmentaja Toni Koskela pitää kokonaisuutta kimuranttina. Koskela sanoo MTV Urheilun haastattelussa ymmärtävänsä pelaajien huolen siitä, että seurat voisivat tilanteessa pyrkiä säästämään isompipalkkaisten pelaajien palkoista.

– Pelaajien sosiaaliturva on muutenkin olematon, se on iso ongelma, Koskela sanoo.

Toisessa vaakakupissa painavat seurojen talous ja niiden tulevaisuus. Koskelan vaaka on kallellaan tähän suuntaan.

– Jos sillä vältämme jonkun tai useamman konkurssin, voi olla, että se on parempi vaihtoehto tähän tilanteeseen. Iso tavoite on se, että meillä on mahdollisimman monta elinvoimaista seuraa myös tulevaisuudessa, että meillä on myös jatkossa ammattilaisjalkapalloa.

SJK:n puheenjohtaja Raimo Sarajärvi sanoo seuran kannattavan sarjan osittaista sulkemista poikkeustilanteen vuoksi. Sarajärven mielestä katse tulisi suunnata lähikuukausien sijaan pidemmälle tulevaisuuteen.

– Varmaan monilla aika menee siihen, että selvittäisiin tästä vuodesta ja ajattelu ei suuntaudu riittävästi tuleviin vuosiin. Ehkä olisi syytä pysähtyä siihen, miten voimme kehittää sarjaa ja varmistaa, että seurat elävät. Ajatukset pitäisi suunnata vähän kauemmas, vaikka ymmärrän, että kun kassat huutaavat tyhjyyttään. Fokus on niissä.

Aiemmin Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande suhtautui MTV Urheilun haastattelussa ajatukseen sarjan sulkemisesta vielä varauksellisesti.

– Ymmärrän toki liigaseurojen huolen poikkeustilanteessa, mutta tätä täytyy tarkastella kaikessa rauhassa. Meillä on lähtökohtaisesti iso kynnys sen suhteen, että sarja olisi suljettu, Casagrande sanoi.

Lisää aiheesta tänään Tulosruudussa kello 19.20 ja kello 22.25.

Lue myös:

    Uusimmat