Vauvaikäisen syömishäiriö voi synnyttää noidankehän

Jo vauvoilla ja alle kouluikäisillä lapsilla voi ilmetä eriasteisia syömishäiriöitä. Syynä voi olla jokin sairaus tai ruoka-aineallergia.

– Ruokatorven tulehdus voi aiheuttaa pienelle lapselle syömishäiriön. Vaikka tulehdus paranisi, se voi jättää lapsen mieleen paljon kivuliaita kokemuksia syömisestä, kertoo lääketieteen tohtori, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Mirjami Mäntymaa Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

– Lapsi on myös saattanut melkein tukehtua johonkin ruokapalaan ja siitä on voinut jäädä lähes traumaattinen kokemus. Syöminen tuntuu pelottavalta.

Lyhytkestoiset ruokahaluttomuuden hetket ovat tuttuja monille perheille. Esimerkiksi jokin infektiotauti saattaa heikentää lapsen ruokahalua hetkellisesti. Toisinaan haluttomuus syödä saattaa jäädä ikään kuin päälle.

Syömättömyys tekee ruokailuhetkistä ahdistavia

Ruokailuhetkistä voi syntyä hyvin latautuneita, jos lapsi ei suostu syömään. Ahdistunut tunnelma vaikuttaa lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen kokonaisvaltaisesti.

– Ajatellaan äitiä, joka antaa pienelle lapselle ruokaa. Lapsi kieltäytyy ruuasta kerta toisensa jälkeen. Tästä syntyy aikamoinen noidankehä, sillä nämä ruokkimistilanteet kuitenkin toistuvat säännöllisesti, sanoo Mäntymaa.

– Voi olla, että äiti ahdistuu jo etukäteen ruokailuhetkestä ja miettii, miten kummassa lapsen saa syömään ja entä jos se ei taaskaan syö mitään. Voi olla, että syömistilanteesta tulee hyvin latautunut ja ahdistunut, minkä vauva myös vaistoaa.

Aihetta huoleen kun syömättömyys hidastaa kasvua

Pienten lasten kohdalla kyse on vakavasta syömishäiriöstä, kun syömättömyys vaikuttaa jo lapsen kasvuun ja kehitykseen.

Mäntymaalla on tuntumaa kaikkein vaikeimpiin, sairaalahoitoa vaativiin pienten lasten syömishäiriöihin.

– On erittäin hyvä, jos hoidossa pystytään yhdistämään lastenlääkärin pediatrinen hoito ja psyykkinen apu. Syömishäiriöt ovat psyykkisesti kuormittavia ja raskaita tilanteita perheille, olipa se alkusyy mikä tahansa.

Hoidossa tulisi keskittyä myös vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen hoitoon.

Pikkulapsena syömisongelmista kärsineellä voi Mäntymaan mukaan olla myöhemmässäkin iässä herkkyys reagoida syömisellään.

– Meillä on kuitenkin kovin vähän tietoa siitä, ennakoivatko lapsuusajan syömisongelmat myös myöhempiä syömishäiriöitä.

Lue myös:

    Uusimmat