VATT:n tutkimus: Sähkötuet menevät pääosin hyvätuloisimmille – käyttävät yli viisi kertaa enemmän sähköä kuin pienituloisimmat

Suomen suurituloisimmat asuntokunnat käyttävät keskimäärin viisi ja puoli kertaa enemmän sähköä kuin kaikkein pienituloisimmat asuntokunnat.

Asia ilmenee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tuoreesta tutkimuksesta.

VATT:n tiedotteen mukaan valtion tukitoimet, joilla pyritään suitsimaan kotitalouksien sähkölaskuja, kohdistuvat näin pääosin kaikkein hyvätuloisimmille suomalaisille.

Tuet ovat sitä suuremmat, mitä enemmän sähköä käyttää.

Tutkimuksen mukaan sähkönkulutus on kaikkein pienintä asuntokunnissa, joiden tulot ovat alle 10 000 euroa vuodessa.

Vastaavasti kulutus on suurinta asuntokunnissa, joiden vuositulot ovat yli 100 000 euroa.

–  Analyysi vahvistaa käsityksen, että paljon tienaavat kotitaloudet käyttävät sähköä enemmän kuin pienituloiset. Yllättävää on, miten suuria erot kulutuksessa ovat, energiamarkkinoihin perehtynyt vanhempi tutkija Iivo Vehviläinen Aalto-yliopistosta sanoo tiedotteessa.

Suomessa valtion tukitoimia energiakriisissä ovat sähkön arvonlisäveron alentaminen, verotuksessa tehtävä sähkövähennys ja vähennykselle vaihtoehtoinen suora sähkötuki. Tuet ovat määräaikaisia ja voimassa tammikuun alusta huhtikuun loppuun.

– Datan perusteella valtaosa tuesta suuntautuu pääasiassa hyvätuloisille kotitalouksille kannustaen samalla varakkaita jopa nykyistä suurempaan sähkön käyttöön, Vehviläinen sanoo.

– Toisaalta pienituloisille tuet eivät välttämättä ole riittäviä, erityisesti kun kulutus talvea kohti kasvaa.

Suurempi kulutus on yhteydessä isompiin tuloihin lämmitystavasta riippumatta

VATT:n tutkimuksessa yhdistettiin sähkön kantaverkkoyhtiö Fingridin paikkakohtaisia tietoja sähkönkulutuksesta Tilastokeskuksen taustatietoihin asuntokunnista.

Asuntokunnalla tarkoitetaan vakituisesti samassa osoitteessa tai asunnossa asuvia henkilöitä.

Tutkimuksessa laskettiin yhteen kulutustiedot kaikista sähkösopimuksista, jotka ovat asuntokuntaan kuuluvien henkilöiden nimissä.

Samaan asuntokuntaan voi siis kuulua useampia kotitalouksia. Näin ollen yhden asuntokunnan kulutustiedot voivat sisältää vakituisen asunnon lisäksi esimerkiksi kesämökin sähkönkulutuksen.

VATT:n mukaan korkeampi sähkönkulutus on bruttotulojen lisäksi yhteydessä asuntokunnan suurempaan kokoon, sähkösopimusten määrään ja asuntojen sijaintiin.

Erityisesti suuri sähkönkulutus on VATT:n mukaan yhteydessä sähkölämmitykseen. Sähköllä lämmittävien asuntokuntien kulutus on moninkertainen verrattuna muilla tavoilla lämmittäviin asuntokuntiin.

VATT:n tutkimus kuitenkin osoittaa, että riippumatta lämmitystavasta sähkönkulutus on keskimäärin sitä suurempaa, mitä suuremmat tulot asuntokunnalla on.

Nyt julkaistut tutkimustulokset perustuvat lokakuun kulutustietoihin. VATT:n aikomuksena on jatkaa tutkimustaan pitkin lämmityskautta.

Uutista täydennetty ja otsikkoa muutettu 16.12. kello 8.51.

Lue myös:

    Uusimmat