Varusmiesten saapaspiina kohta ohi

Markkinaoikeus on hylännyt valituksen armeijan maihinnousukenkien tilauksesta. Kiista alkoi, kun Sievin Jalkine voitti tarjouskisan. Kilpailun hävinnyt kenkävalmistaja työ- ja turvajalkinevalmistaja Jalas koki, että kilpailu ei ollut reilu ja valitti markkinaoikeuteen.

Markkinaoikeuden mukaan puolustusvoimien hankintayksiköllä oli oikeus hylätä Jalaksen tarjous, sillä yhtiön päällysnahkanäyte ei vastannut vaatimusta vedenpitävyydestä. Kiistassa on kyse noin kolmen miljoonan euron kenkätilauksesta.

Varusmiehet ovat kärsineet kenkäpulasta. Kenkätilaus keskeytyi valituksen vuoksi, ja sen takia alokkaat saivat käyttää maihinnousukenkiä vain kasarmilla ja lomilla. He ovat käyttäneet kiistan ajan lenkkitossuja ja kumisaappaita.

Puolustusvoimilta uupuu 60 000 paria varsikenkiä riidan aiheuttaman valmistusviiveen takia.

Jalas ei enää valita armeijan kenkätilauksista vaan tyytyy markkinaoikeuden ratkaisuun. Yhtiö ilmoittaa tiedotteessaan, että valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen saattaisi johtaa armeijan kenkähankinnoissa kohtuuttomiin viivästyksiin.

Uusia varsikenkiä ehkä jo kesällä

Varusmiesten ei näillä näkymin tarvitse odotella uusia kenkiä enää kovin pitkään.

- Teemme parhaamme, että sotapojille saadaan kenkiä. Kengistä on kova tarve, joten emmeköhän me kesän saapumiserään mennessä pysty jotain tekemään, kenkätilauksen voittaneen Sievin Jalkineen toimitusjohtaja Markku Jokinen uumoilee.

Maavoimien Materiaalilaitoksen kaupallinen johtaja Lars-Christian Schauman kertoo, että puolustusvoimat alkaa nyt selvitellä Sievin Jalkineen kanssa kenkien tuotantoaikatauluja. Hänen mukaansa pitkäänkin hankintaviiveeseen on varauduttu kenkien jakorajoituksilla.

- Mistään varsinaisesta varsikenkäpulasta ei missään vaiheessa ole ollut kysymys. Normaalisti varusmiehille annetaan kahdet parit varsikenkiä. Nyt niitä on jaettu vain yksi pari eli kenkien kulutusta on pystytty vähentämään.

Armeijan kenkätilaus työllistää Sievin Jalkineessa 13 henkilöä kolmen vuoden ajan. Yhtiössä on yhteensä 550 työntekijää, joista suurin osa työskentelee Sievissä Pohjois-Pohjanmaalla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat