Varusmiesaika heikentää kuuloa aiempaa harvemmin

Meluvammoja on saatu vähenemään mm. uusien vaimentimien avulla. Ne vaimentavat esimerkiksi rynnäkkökiväärin äänenpainetasoa kymmenesosaan aiemmasta.

Varusmiesaika heikentää kuuloa aiempaa harvemmin. Sen sijaan nuorten miesten kuulo on yhä useammin heikentynyt jo palvelukseen astuttaessa. Vielä 1980-luvulla jotain vikaa kuulossa oli vain 14 prosentilla palvelukseen tulevista, tämän vuosituhannen alokkaista kuulo oli huonontunut jo viidesosalla.

Armeija-aika ei ole enää yhtä turmiollinen kuulolle kuin aiempina vuosina. Viime vuosikymmenen lopulla noin 500 varusmiehen kuulo heikkeni armeija-aikana, viime vuosina meluvammoja on sattunut vuodessa noin 200.

Meluvammoja on saatu vähenemään mm. uusien vaimentimien avulla. Ne vaimentavat esimerkiksi rynnäkkökiväärin äänenpainetasoa kymmenesosaan aiemmasta.

Melua kuitenkin riittää puolustusvoimissa edelleen. Esimerkiksi singon aiheuttama melutaso voi rikkoa tärykalvon. Myös lentokoneet ovat tulleet yhä äänekkäämmiksi. Hornetista lähtee ulkopuolelle lähes 150 desibelin melun, sisätiloissa melutaso jää kuitenkin 95 desibeliin.

Korvat kovilla siviilissäkin

Varusmiespalveluun tulevien heikentynyt kuulo kertoo melun lisääntymisestä siviilipuolellakin. Kuuloansa voi turmella rockkonserteissa, mp3-soittimilla tai harrastuksissaan.

Joka viidennellä alokkaalla on alentunut kuulo ja korvat soivat usein kahdeksalla prosentilla ja joskus 67 prosentilla varusmiehistä. Noin joka sadas varusmies valittaa korvien soimista eli tinnitusta jo palvelukseen astuessaan.

Meluvammojen ylipainehoito on keskitetty Tilkan lakkauttamisen jälkeen pääasiassa Upinniemeen laivastolääketieteen yksikköön. Ylipainehoidolla on hoidettu myös pelkkää tinnitusta ilman merkittävää kuulonlaskua, koska pysyvä tinnitus voi vaikuttaa varusmiespalveluun ja rajoittaa ammuntoja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat