Viime vuonna tanssiparketilla pyörähdellyt Vappu Pimiä siirtyy tänä keväänä Marco Bjurströmin juontajapariksi MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan.
– On aivan mahtavaa päästä tekemään töitä Marcon kanssa. Olemme tunteneet pitkään, sillä olen käynyt jo 15-vuotiaana Marcon tanssitunneilla. Ja onhan se aina hienoa päästä tekemään töitä yhden tämän maan lahjakkaimman miesjuontajan kanssa, Vappu hehkuttaa uudesta pestistään ohjelman nettisivujen haastattelussa.
Myös ohjelmaa jo neljättä kautta juontava Marco on innoissaan uudesta naisvahvistuksesta.
– Vappu on kokenut juontaja ja esiintyjä. Hän on tehnyt mielettömän määrän suoria lähetyksiä ja lisäksi hän on ollut itse myös mukana tanssimassa. Täydennämme toisiamme ja luulen, että meillä tulee olemaan ihan hysteeristä sopivassa mittakaavassa, Marco hymyilee.
Vappu: Symppaan tanssijoiden jännitystä
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa edellisellä kaudella puoleen väliin selviytynyt Vappu uskoo viime kevään kokemusten auttavan häntä uudessa juontajapestissä.
– Tiedän tarkalleen millainen kilpailijoiden jännitys on. Se on jotain aivan käsittämätöntä. Haluan yrittää omalta osaltani auttaa kilpailijoita ja luoda hyvää henkeä, Vappu toteaa.
– Olen iloinen, että Vapusta tulee nyt näkyviin sellainen puoli, millainen ihminen hän oikeasti on. Nyt ainakin se empaattisempi puoli tulee näkyviin, Marco mainitsee.
Vanessa: Nyt keskityn perheeseen
Keväällä 2008 juontajana nähty Vanessa Kurri keskittyy tänä keväänä kolmelapsisen perheensä luotsaamiseen.
– Juontajakokemus Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa oli antoisa ja ihana, mutta monilapsisen perheen äitinä asetan tänä keväänä perheeni etusijalle.
Lue koko haastattelu MTV3:n Tanssii Tähtien kanssa -sivuilta.
Katso Marcon ja Vapun hauska yhteisvideo täältä.
Lue myös: Tv-chatin kautta superjuontajaksi - lue Vappu Pimiän tarina!
(MTV3)