Vapaavuori Kanervan tuomiosta: Järkytys, mutta myös tervehdyttävä päätös

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori myöntää yllättyneensä tänään annetuista Nova-yhtiöiden taloussotkuja koskevista tuomioista. Varsinkin puoluetoveri Ilkka Kanervan tuomiota Vapaavuori pitää rajuna.

– Olin yllättynyt tuomion kovuudesta. Toki itselläni on juristin koulutus ja olen oppinut sen, että meillä on riippumaton tuomioistuinjärjestelmä, eikä pidä ennakoida, Vapaavuori kertoo MTV3 Uutisten haastattelussa.

– Eikä julkisuudessa ole kuitenkaan ollut kaikkia niitä tietoja, joka tuomioistuimella on ollut. Mutta kyllä tuomio oli todella kova.

Kokoomuksen eduskuntaryhmässä Kanervan tuomio on otettu vastaan tyrmistyneenä.

– Kanerva on hyvin pitkäaikainen ja pidetty kollega, joten totta kai monet ovat järkyttyneitä tästä tuomiosta. Pidämme tätä erittäin valitettavana sekä yhteisön että Ilkka Kanervan kannalta.

Vapaavuori muistuttaa kuitenkin, että oikeusprosessi asiassa on yhä kesken, sillä Kanerva aikoo valittaa päätöksestä. Vapaavuori näkee tuomioilla silti olevan vahvaa ennakkopäätösluonnetta.

– Tämäntyyppisiä asioita ei ole paljoa käsitelty tuomioistuimissa, Vapaavuori toteaa.

– Tämä on nyt jo heijastunut monella tavalla moniin suomalaisiin käytäntöihin. Se tervehdyttävä vaikutus, joka tällä on meidän poliittiseen järjestelmään, niin sitä on tervehdittävä suurella ilolla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat