Vapaalaskuelokuva Virne Suomen tv-ensi-illassa MTV3 MAXilla

Telemark-hiihto Alpeilla, kuva: Sandra Behne/Getty Images
Telemark-hiihto Alpeilla, kuva: Sandra Behne/Getty Images
Julkaistu 16.12.2009 12:02

MTV3 MAX televisioi tulevana perjantaina suomalaisen vapaalaskuelokuvan Virneen. Suomen tv-ensi-iltansa saava Virne on suomalaisin voimin kuvattu isojen vuorien leffa, jossa nähdään Suomen parhaita vapaalaskijoita tositoimissa.

Elokuva on kuvattu viime talvena kuvausryhmien kierrettyä Euroopan ja Yhdysvaltojen vuorilla. Luvassa on materiaalia niin Kalliovuorten road tripiltä kuin helihiihtoa Pohjois-Norjasta ja Alpeilta.

Elokuvassa näytetään ensimmäistä kertaa, millaisiin suorituksiin suomalaiset vapaalaskijat vuorilla pystyvät. Hurjien hyppyjen ja laskulinjojen lisäksi elokuvassa on tavoitettu humoristinen tunnelma ja hyvä yhteishenki, joka suomalaisporukoissa vallitsee.

Elokuva on ollut laskuyhteisön yhteinen voimainponnistus, ja sen tekemiseen on osallistunut kymmeniä ihmisiä vapaaehtoisesti.

Virneen on ohjannut, kuvannut ja käsikirjoittanut Matti Möttönen, tuottajana ja kuvaajana on toiminut Arttu Muukkonen.

Virne MTV3 MAXilla
pe 18.12. klo 19.30
la 19.12. klo 11.15
ke 23.12. klo 18.00
pe 25.12. klo 10.30
ke 30.12. klo 18.05
pe 1.1. klo 13.30

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit