Vankilakokemus jätti jälkensä saksalaiseen jalkapallopomoon – kertoi karmeasta kohtalosta

Jalkapallojätti Bayern Müncheniä 40 vuotta johtanut Uli Hoeness kertaa pitkää uraansa seuransa nettisivuille antamassaan jäähyväishaastattelussa, jossa hän kertaa myös uransa kipeintä kokemusta.

Hoeness istui vankilassa 2014–2016 saatuaan tuomion veronkierrosta. Tuomio herätti Saksassa valtaisaa huomiota, ja Hoeness nousi julkisuudessa yhteiskunnan säännöistä vieraantuneen urheilueliitin perikuvaksi.

–  Suurin virheeni oli verojuttu. Kadun sitä syvästi, ja kritiikki on täysin oikeutettua. Olen kiitollinen perheelleni, että he pysyivät tukenani. Silloin ehdin pohtia paljon ja oppia elämästä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin: sitäkään aikaa en jättäisi kokematta.

– Vaikeina hetkinä muistan niitä kohtaloita, jotka näin siellä. Kerran yksi istui sellissään, vaikka hänet oli jo vapautettu. Hän sanoi, ettei tiedä mihin mennä. Jossain vaiheessa hän sitten astui taksiin. Matkalla ei mihinkään. Sellaiset kokemukset jättävät jälkensä, Hoeness kertasi.

Hoeness, 67, on ilmoittanut, ettei hän ole marraskuun vuosikokouksessa enää ehdolla jatkokaudelle Bayern Münchenin puheenjohtajaksi. Hoeness kertoi odottavansa eläkepäiviä uteliaana.

–  Elämäni on täysin tasapainossa. Erityisesti iloitsen, että jatkossa minulla on enemmän aikaa lastenlasten kanssa, Hoeness sanoi.


Lue myös:

    Uusimmat