Vanhan ajan konstein kauniiksi

Terveessä ruumiissa on terve ja kaunis iho

"Vain terveessä ruumiissa on terve ja kaunis iho. Kaikki jotka haluavat säilyttää kasvonsa raikkaina ja suloisina, tulee käyttää mahdollisimman yksinkertaisia keinoja". Emännän tietokirja, WSOY 1957

Jo 1940- ja 1950–luvuilla terveellisiä elämäntapoja pidettiin parhaana kauneudenhoitokeinona. WSOY:n julkaiseman Emännän tietokirjan uusintapainos (1957), kehotti kauneudenhoitoa käsittelevässä osiossaan naista välttämään alkoholia, savukkeita ja liiallista syöpöttelyä. Leipää, perunoita ja lihaa neuvottiin syömään kohtuudella, kun taas punajuuria ja porkkanaa tuli syödä runsaasti niiden sisältämän hapen vuoksi.

Kahdeksan tunnin yöunet, riittävä ulkoilma ja itse suoritettava kasvohieronta takasivat hehkeän ihon. Eri ihotyyppien erilaiset tarpeet ymmärrettiin hyvin ja mm. naisille suunnatut kalenterit antoivat ohjeita kauneudenhoitoseosten valmistamiseen, jotka eivät nykynaisen mielestä tunnu kovinkaan luonnollisilta ja yksinkertaisilta.

Sadevettä, paloviinaa ja booraksia

Sadeveden katsottiin olevan paras pesuvesi, sillä kaivovesi oli liian kovaa kasvojen herkälle iholle. Vanhan uskomuksen mukaan ukkosella satanut vesi oli erityisen kaunistavaa. Jos kaivovettä oli käytettävä pesuvetenä, vesi neuvottiin pehmentämään nykyään haitalliseksi todetulla booraksilla tai ruokasoodalla. Iho tuli huuhdella ensin lämpimällä, sitten kylmällä vedellä.

Kuivan ihon pesuveteen suositeltiin sekoitettavaksi mantelimaitoa, jonka valmistus oli monimutkainen prosessi. Silpuksi hakatut makeat ja karvasmantelit sekoitettiin yhteen orvokinjuuren, booraksin ja riisitärkkelyksen kanssa. Seokseen lisättiin tippa glyseriiniä ja paljon hunajaa voidemaisen seoksen saamiseksi. Massaan kaadettiin vielä puoli litraa vettä, johon oli tiputettu 5 g bentsoetinktuuraa. Seoksen annettiin seistä noin viikko ja pohjasakan päälle noussut neste oli kyseistä mantelimaitoa.

Rasvaisen ihon hoito oli hieman yksinkertaisempaa. Pesuveteen lisättiin booraksia, spriitä ja tippa ruusu - tai oranssiöljyä. Runsaasti talia erittävä iho oli hyvä pestä terva - tai rikkisaippualla ja supistavana kasvovetenä käytettiin esimerkiksi maustamatonta paloviinaa. Rasvaista ihoa hoidettiin myös kasvonaamiolla, joka valmistettiin sekoittamalla kaksi ruokalusikallista hiivaa lämpimään veteen.

Hiukset neuvottiin pesemään kerran viikossa saunan yhteydessä. Hiusten huuhtelu tuli suorittaa 2-3 kertaa ja viimeiseen huuhteluveteen lisättiin etikkaa tai sitruunamehua saippuan neutralisoimiseksi. Tervasaippua oli hyväksi rasvaiselle tukalle, mutta yleisempää oli erityisen hiussaippuan tai mäntysuovan käyttö pesunesteenä. Munankeltuaispesulla silloin tällöin uskottiin olevan elvyttävä vaikutus.

Kauneusvirheiden hoito

Ryppyjen ja silmäpussien lisäksi kauneusvirheeksi katsottiin pisamat. Ryppyjen hoitoon suositeltiin hellävaraista hierontaa ja hyvää voidetta, jos sitä oli mahdollisuus hankkia. Turhaa ilmeilyä ja elehtimistä oli varottava, samoin pahantuulisuutta, joka antoi ryppyjen lisäksi myös huonon vaikutelman. Suosittu ihovoide oli "Coldcream", joka valmistettiin mehiläisvahasta, valaanrasvasta ja manteliöljystä. Myös kasvojen höyrytys kamomillateellä auttoi juonteisiin. Kamomillaa käytettiin ryppyjen lisäksi ”huolimattomasta ruumiinhoidosta” johtuvien silmäpussien hoidossa. Silmiä neuvottiin hautomaan haaleaan kamomillateehen kostutetuilla kääreillä. Kesakoita synnyinlahjana saaneen ei sopinut vaipua epätoivoon, sillä tuo "pieni virheellisyys" oli mahdollista poistaa ihoa vaalentamalla. Ihon uskottiin vaalentuvan kun sitä hierottiin kirnupiimällä tai sitruunalla.

Todennäköisesti kaupunkilaisnaisille suunnattu, Weilin & Göösin julkaisema ALMA-kalenteri vuodelta 1948 raotti myös kauneuskirurgian mahdollisuutta suurempien kauneusvirheiden, kuten satulanenän tai ruman, ryppyisen ihon korjaamiseksi. Almanakassa jopa suositeltiin kasvojenkohotusta liian varhaisen vanhenemisen aiheuttaman alakulon välttämiseksi. Maaseudulla ajatus kauneusleikkauksista oli ennenkuulumaton ja täysin poissuljettu vaihtoehto.

Vinkkejä nykynaiselle

Paljon ikäistään nuoremmalta näyttävä, 81-vuotias Taipalsaarelta kotoisin oleva Eila Itkonen muistelee käyttäneensä ainankin kananmunaa kauneudenhoidossa. Kesäisenä päivänä oli tapana mennä ystävättärien kanssa rannalle aikaa viettämään ja kauneutta hoitamaan. Kananmuna käytettiin kokonaisuudessaan; keltuainen levitettiin hiuksiin ja valkuaisesta tehtiin kasvonaamio. Sitten odotettiin auringossa valkuaisnaamion kuivumista. Kun se oli kovettunut, juostiin järveen peseytymään.

Kasvovoiteita Eila ei käyttänyt, mutta muistelee että kaupassa oli tarjolla ainakin Coldcreamia ja Saaban kuningattaren ihovoidetta, jota myytiin kultaisen kruunun koristamassa mustassa purkissa. Eilan mieleen on jäänyt myös hauska tapaus silmäripsien leikkaamisesta. Hän oli kuullut vinkin, että kun silmäripset leikkaa kerran pois, tilalle kasvavat ripset ovat pitkät ja tuuheat. Näin ei tietenkään tapahtunut, vaan jäljelle jäivät silmiä hankaavat ripsentyngät, jotka aikanaan kavoivat - hänen onnekseen - entiselleen.

Kaikkea kuulemaansa ei kannata siis soveltaa käytänössä. Nykynaisen ei kannata marssia apteekkiin vähintäänkin epämääräiseltä vaikuttavan ostoslistan kanssa tai vaihtaa kaupan kasvovettä paloviinaan. Pisamatkin ovat nykyisin muodikas ja persoonallinen lisä, joita voi korostaa vaikkapa meikkikynällä. Luonnontuotteet ovat kuitenkin käyttökelpoinen kauneudenhoitokeino, joita kannattaa yhä kokeilla.

Puhdasta kamomillateetä on mahdollista ostaa luontaistuotekaupoista silmähoitoja varten. Sitruunaa voi kokeilla vaaleiden hiusten huuhteluun ja kurkulla voi supistaa suurentuneet ihohuokoset. Luomukananmunien valkuaisesta voi valmistaa itselleen kasvonaamion 50-luvun tyyliin. Menneen ajan kauneudenhoitotuokioon voi syventyä vaikkapa katsomalla samalla vanhoja kesäisiä suomi-filmejä.

Teksti: Verna Kotiranta

Kuvat: Futureimagebank.com, Shutterstock