Olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin ja olen myös maininnut siitä useammassa haastattelussa. Nykyinen paitsiosääntö on surkea. Ihmeellistä, että otteluita ratkaistaan oikeasti vain jonkun tulkinnan perusteella – tulkinnan, joita tekevät eri ihmiset ja siksi myös eri tavalla. Varsinkin Mestarien liigassa näkee, että eri maista tulevat tuomarit näkevät koko paitsiotulkinnan kukin oman maansa ja kulttuurinsa mukaan.
Espanjan pääsarjassa hyväksytään sellaisia maaleja, joita Saksassa ei koskaan hyväksyttäisi ja Italiassa sellaisia, jotka eivät koskaan päätyisi Englannissa tulostaululle. Englannissa on taas ihan omat tulkintansa. Paitsiosääntö on yksinkertaisesti erotuomareille niin hankala, ettei yhdenmukaista linjaa ole mahdollista tehdä.
Vaikuttaako pelaaja peliin vai ei? Voin puhua aika monen vuoden kokemuksella puolustajan näkökulmasta. Jos pelaaja seisoo metrin paitsion puolella ja pallo menee vaikka puolen metrin päästä hänen jalkansa ohi – vaikka hän ei tekisi sinänsä mitään – hän vaikuttaa peliin. Jos pallo menee selkeästi paitsiossa olevan pelaajan pään yli keskityksessä, ja vaikka tämä ei edes yrittäisi palloon, on takaa tuleva pelaaja hyötynyt tilanteesta ja paitsiossa ollut pelaaja on vaikuttanut peliin. Tilannehan on vähän sama, kun joku pelaaja päästää pallon menemään vaikka olisi laukaisutilanteessa. Sitä pidetään erittäin tehokkaana harhautuksena ja samalla peliin vaikuttamisena. Myös paitsiossa pelitilanteen lähellä olevan pelaajan läsnäolo on tehokas harhautus ja vaikuttaa peliin. Ja siksi ne pitäisi myös paitsioina viheltää.
Vielä pahempi tilanne nykytulkinnan mukaan syntyy siitä, kun passiivisessa paitsiossa olevat pelaajat hyötyvät selkeästi siitä, että ovat sinänsä rikkoneet sääntöjä – paitsiostahan tulee vapaapotku vastustajalle. Tarkoitan sellaista tilannetta, jossa esimerkiksi keskushyökkääjä roikkuu muutaman metrin paitsiossa, mutta pallo pelataankin laidassa olevalle pelaajalle, joka lähtee linjan takaa. Laitahyökkääjä etenee päätyä kohti ja sentteri lähtee keskeltä, kolmen metrin etumatkalta puolustukseen nähden, mukaan hyökkäykseen. Lopulta laituri syöttää takaviistoon keskelle ja sentteri tekee maalin. Hän on hyötynyt passiivisesta paitsiosta ihan älyttömästi ja siis myös vaikuttanut peliin. Valitettavasti näissä tilanteissa lippu ei nouse.
Mihin tämä johtaa? Valitettavasti siihen, että puolustukset putoavat ennemmin tai myöhemmin huomattavasti alemmas. Joukkueet pudottavat käsipallomaisesti linjat vankkaan puolustusasemaan niin alas, ettei kukaan voi passiivisesta paitsiosta hyötyä. Ymmärrän, että sääntö on tehty lisämaalien ja viihdyttävyyden toivossa ja varmasti hyvässä hengessä, mutta taas kerran hyvänä ajateltu asia on kääntynyt itse peliä ja sen henkeä vastaan. Hyvä huijaaja saa etua – en näe tässä juurikaan eroa filmaajien kanssa.
Jos saisin päättää, palattaisiin vanhaan, kunnon brittiläissaksalaiseen paitsiotulkintaan. Jos pelaaja on paitsiossa missä tahansa kentän alueella, lippu pystyyn. Se olisi ainoa keino saada peli tasa-arvoiseksi ja linjakkaaksi. Tulkinnoille ei jäisi tilaa. Inhimillisiä virheitä tulisi tietysti aina, kuten tulee pelaajillekin. Nyt erotuomareille annetaan karmea lasti kannettavaksi, sillä nykyisin avustavalta erotuomarilta, sekä toki päätuomarilta, vaaditaan hirmuinen määrä taito lukea peliä, tilanteen syntyhetkiä, syötön tarkoitusta ja lopputulosta. Moni huipputuomareista siihen varmasti pystyy, mutta valitettavan moni ei. Jos pitäisi katsoa vain ja ainoastaan linja, kuten ennen, asia yksinkertaistuisi selvästi ja monilta ikäviltä jälkispekulaatioilta vältyttäisiin.
Itävallan ja Sveitsin EM-kisoissa ollaan jo päästy näiden spekulaatioiden makuun. Miten joku voi vakavasti väittää, ettei Tshekin voittomaalissa Sveitsiä vastaan paitsiossa kököttänyt pelaaja olisi vaikuttanut peliin? Tuskin kukaan voi myöskään vakavalla naamalla kertoa, ettei Podolski hyötynyt Saksan avausosumassa Puolaa vastaan törkeästi passiivisesta paitsiosta. Passiivisen paitsion ylipapin, Ruud van Nistelrooyn tekemä maali Italiaa vastaan on jo ihan oma lukunsa. Olen itse pelannut lähes 15 vuotta ammatikseni, enkä ollut moisesta säännöstä kuullut saati vastaavaa tilannetta nähnyt. Veikkaan, ettei yksikään pelaaja kentällä olisi protestoinut pätkääkään, jos avustavan lippu olisi tilanteessa noussut, eivät edes Hollannin pelaajat. Sillä olen varma, ettei kukaan kentällä ollut pelaaja ollut tietoinen, että Panucci oli kolme metriä kentän ulkopuolella ollessaan vielä osa peliä ja itse asiassa alin mies ja paitsiolinja otettiin toiseksi alimmasta miehestä eli maalivahti Buffonista ja että alkuperäinen tilanne oli kesken ja että Buffon aiheutti Panuccin kentän ulkopuolelle menon jne… Kuulostaako selkeältä.
Teksti: Sami Hyypiä
(MTV3)