USA 2004. Ohjaus ja käsikirjoitus: Stephen Sommers. Kuvaus: Allen Daviau. Leikkaus: Bob Ducsay. Lavastus: Allan Cameron. Musiikki: Alan Silvestri. Tuotanto: Stephen Sommers, Bob Ducsay. Pääosissa: Hugh Jackman, Kate Beckinsale, Richard Roxburgh, David Wenham, Shuler Hensley. Kesto: 132 min.
Lapset tykkäävät arvuutella toisiltaan, kumpi voittaisi jos esim. Teräsmies ja Hämähäkkimies tappelisivat. Kiistan osapuolten argumentointi on puolin ja toisin värikästä ja vastaansanomatonta. Tuntuu siltä, että ohjaaja Stephen Sommers on tässä mielessä jäänyt lapsen tasolle. Hänen uusin elokuvansa Van Helsing on variaatio tai oikeastaan leikki samasta ideasta - valkokankaalle on viskattu yhtä aikaa sekä kreivi Dracula, Frankensteinin hirviö ja James Bondia muistuttava pahisten metsästäjä Van Helsing. Vilahtaapa avauskohtauksessa myös itse tohtori Jekyllin pirullinen alter ego Mr Hyde. Kuten arvata saattaa, on lopputulos melkoisen sekavaa toimintahuttua.
Komearaaminen Hugh Jackman (X-Men, Kate & Leopold) ylvistelee Gabriel Van Helsinginä, sen kuuluisamman vampyyrinmetsästäjän, Abraham Van Helsingin pikkuveljenä. Ratkaisu lienee sovinnonele Bram Stokerin kuuluisan romaanin suuntaan; kun kerran ei haluta kunnioittaa klassista alkuperäistarinaa, niin muutetaan sitten myös hieman henkilöitä. Van Helsing on eräänlainen arkaainen James Bond, Vatikaanin tappaja-agentti, joka kardinaali Jinetten (Alun Armstrong) komennosta kiitää maailman ääriin listimään valkeuden vihollisia. Sankarilla on myös oma koominen aisapari, munkkikokelas Carl (Carl Wenham), joka varustaa Van Helsingin uusilla asekeksinnöillään kuin Bond-tarinoiden Q konsanaan.
Hoideltuaan herra Hyden pois päiviltä on Transsylvanian vuoro. Van Helsing lähtee kukistamaan Valeriousin sukua uhkaavaa kreivi Draculaa (Richard Roxburgh), joka morsiamineen havittelee maailmanherruutta. Vampyyriä vastaan taistelevien Valeriousien lukumäärä on käynyt uhkaavan vähiin, ja ennustuksen mukaan maailma syöksyy pimeyteen, jos suvun viimeinenkin vesa häviää taistonsa. Se vihoviimeinen Valerious on kaunis Anna-neito (Kate Beckinsale), jonka rinnalla Van Helsing ryhtyy kamppailuun paholaista vastaan.
Ohjaaja Sommersin seikkailuviihde muistuttaa erehdyttävästi miehen aikaisempia Muumio-leffoja (The Mummy, The Mummy Returns). Etualalle nousevat erikoisefektit, ohjaajan tärkein tavaramerkki. Van Helsingin vastustajat ovat alusta loppuun asti tietokoneanimoituja pirulaisia, mikä pistää paitsi silmään myös saa näyttelijäntyön vaikuttamaan ulkokohtaiselta. Jackman huitoo ilmaa, ja sen myös huomaa. Tätä tyhjän haromista on myös paljon eli suurin osa koko elokuvasta. Kuka sitten sattuukin olemaan kiinnostunut moisesta, saanee siitä varmaankin kovat kiksit. Vaikea kuitenkin on kuvitella, että tämä kiitollinen kohdeyleisö olisi juuri kymmenvuotiasta vanhempaa. Tämän seikan puolesta puhuu myös se koominen tosiasia, että tehostekauhistukset näyttävät erehdyttävästi taannoisesta Shrek-tarinasta lainatuilta.
Periaatteessa kyse on suht simppelistä tarinasta. Ohjaaja-käsikirjoittaja Sommers ei silti ole malttanut pitäytyä yksinkertaisen tenhoavassa juonikehyksessä, vaan hän on innostunut lisäilemään siihen kaikenkokoisia ja -karvaisia hahmoja. Frankensteinin hirviölle on varattu tärkeä osa, mikä tosin vaikuttaa hieman kaukaa haetulta ja aika käsittämättömältä. Ihmissusi on myös oleellisesti meiningissä mukana. Vähempikin olisi riittänyt, ja ehkäpä avainhahmoihin - Van Helsing ja Dracula - olisi voinut paneutua enemmän. Moulin Rougen pahana pohattana tutuksi tullut Richard Roxburgh jää elokuvahistoriaan tähänastisista tökeröimpänä vampyyrikreivinä. Draculana hän on täysin vailla karismaa ja jollain tavoin kovin voimaton, jopa tahattoman huvittava.
Kate Beckinsale pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Anna Valeriousin hahmo on seitinohuesti kirjoitettu karaktääri, mutta Beckinsalen 'transsylvanialainen temperamentti' pumppaa verta muuten niin aneemisiin kohtauksiin.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Buena Vista