Mainos

Valvira tekee tarkastuksen Huslabiin tällä viikolla

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira aikoo tehdä tarkastuksen Huslabiin maaliskuun lopussa tapahtuneen turvaneulojen uudelleenkäytön vuoksi.

Tarkastuksessa selvitetään muun muassa käytettyjen turvaneulojen käytön ja hävittämisen asianmukaisuutta. Valvira pyrkii myös selvittämään, mitkä syyt ovat voineet johtaa käytettyjen turvaneulojen uudelleenkäyttöön.

Valvira haluaa myös varmistaa, että toimintayksikkö on käyttänyt kyseisiä turvaneuloja valmistajan ilmoittaman käyttötarkoituksen ja -ohjeistuksen mukaisesti. 

Lisäksi tarkastuksessa muun muassa pyritään selvittämään, että turvaneulojen käyttäjillä on turvallisen käytön vaatima koulutus ja kokemus. Tarkastuksen perusteella myös päätetään mahdollisista jatkotoimista.

Huslab kertoi näytteenotossa tapahtuneesta virheestä torstaina 31. maaliskuuta. Parikymmentä potilasta saattoi altistua B- tai C- hepatiittitartunnoille sekä hiv-tartunnalle Huslabin toimipisteessä Helsingin Kampissa, kun näytteenottaja oli vahingossa käyttänyt uudelleen edellisenä päivänä käytettyjä neuloja.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.