Valtiovarainministeri Lintilä: Jos kaikki eskaloituu, on hyvin lähellä, että mennään nollalla alkavaan kasvuun

Valtiovarainministeri Mika Lintilä on esitellyt ministeriönsä budjettiehdotuksen – näin hän itse kommentoi tuoretta ehdotusta Setsemän uutisissa 8:00
Valtiovarainministeri kommentoi MTV:n Seitsemän uutisissa budjettiehdotustaan 14. elokuuta.

On mahdollista, että Suomen talouskasvua kuvaava desimaaliluku alkaa pian nollalla, sanoo valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.). Syyskuun budjettiriiheen on määrä saada tuoreet talousennusteet.

Lintilän mukaan Suomi kärsii vientivetoisena maana maailmantalouden laantuvasta kasvusta, johon vaikuttavat esimerkiksi mahdollinen sopimukseton brexit sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan kiihtyvä kauppasota.

– Jos kaikki eskaloituu, on hyvin lähellä, että mennään nollalla alkavaan kasvuun, Lintilä sanoi eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Helsingissä tiistaina.

Mediatilaisuudessa Lintilä painotti useaan kertaan, että vielä ollaan kuitenkin normaalin suhdannevaihtelun piirissä.

Hallitus ei voi ajautua tilanteeseen, jossa sen 75 prosentin työllisyystavoite ei täyty, mutta suunnitellut menolisäykset toteutuvat, Lintilä sanoi.

– Ensi syksyn riihessä täytyy olla 30 000 todennettua uutta työpaikkaa. Siis VM:n (valtiovarainministeriö) todentamia. Jos näin ei ole, pitää palata menopuolelle, Lintilä linjasi.

Ministeriöiden kahdenväliset budjettineuvottelut alkavat keskiviikkona. Budjettiehdotus ensi vuodelle on yhteensä 57 miljardia euroa. Ehdotus on 2,3 miljardia euroa alijäämäinen.

Amazonin palot saivat vaatimaan pakotteita

Talousnäkemysten lisäksi keskustalaisia kiinnosti esimerkiksi Brasilia. Eduskuntaryhmän johtajan Antti Kurvisen mukaan maata vastaan on Amazonin metsäpalojen takia syytä harkita talouspakotteita, kauppasopimusneuvottelujen keskeyttämistä ja lihan tuontikieltoa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä jatkoi Amazonin kohtalosta huolestuneita ulostuloja ilmoittamalla, että Suomesta olisi tehtävä soijaton vuoteen 2025 mennessä. Brasilia on keskeisimpiä soijantuottajamaita.

Keskusta lähestyy ilmastokriisiä "ilon kautta"

Kurvinen toisti puheessaan keskustan aikaisempaa viestiä siitä, että ilmastonmuutoksen torjunnassa tärkeintä on laittaa maailman suurvallat ja ”isoimmat saastuttajat” kantamaan vastuuta.

– Omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset ymmärtävät, että maailma ei pelastu sillä, että me Suomessa itse teemme arkemme ja elämämme mahdottomaksi ja kalliiksi pakoilla ja kielloilla, Kurvinen päätteli.

Mediatilaisuudessa Kurvinen vielä sanoi, että keskusta lähestyy ilmastokriisiä "ilon kautta".

– Emme usko kieltämiseen ja pakottamiseen, silloin ihminen toimii toisin päin, Kurvinen sanoi. 

Lue myös:

    Uusimmat