Valtionyhtiöiden ohjaus valtioneuvoston kansliaan

Keskittämisellä pystytään talouspoliittisen ministerivaliokunnan mukaan parhaiten erottamaan omistajaohjaus sääntely- ja viranomaistehtävistä.

Valtionyhtiöiden ohjaus keskitetään valtioneuvoston kansliaan. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi tänään kantaa, jonka mukaan valtioneuvoston kanslia saa valtion omistajaohjausyksikön.

Näin pystytään ministereiden mukaan parhaiten erottamaan omistajaohjaus sääntely- ja viranomaistehtävistä.

Uuden yksikön vastuulle siirtyvät kaikkien markkinaehtoisesti toimivien valtionyhtiöiden omistajaohjaus sekä yleinen omistajapoliittinen valmistelu ja koordinointi. Yksikkö aloittaa toimintansa toukokuussa 2007.

Ensi vuoden aikana valmistellaan yksikön budjettia ja hallintoa koskevat asiat. Omistajaohjausyksikköön tulisi ilmeisesti noin 20 työntekijää, ja sen vastuulla olisi vajaan 40 valtionyhtiön ohjaus.

Paikkaa valtionyhtiöiden ohjaukselle on haettu jo pitkään. Uuden ohjausyksikön sijoituspaikaksi ehdotettiin myös valtiovarainministeriötä tai kauppa- ja teollisuusministeriötä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on aiemmin sanonut, että valtionyhtiöiden ohjaus olisi annettava yhden nykyisen ministerin vastuulle, mutta ei pääministerille.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 13.12.2005)

Lue myös:

    Uusimmat