Vältä näitä viikonloppuna: alkoholien suurimmat kaloripommit!

Kesällä suomalaiset viettävät paljon aikaa terasseilla kaljaa tai siideriä lipittäen. Alkoholijuomat kerryttävät kuitenkin todella helposti kiloja vyötärölle. Vaikka et aikoisikaan luopua alkoholijuomista kokonaan, on etenkin ennen viikonloppua hyvä virkistää muistia alkoholijuomien kalorimäärien suhteen.

Alkoholi saattaa olla etenkin painoaan tarkkailevalle henkilölle salakavala kaveri, sillä alkoholijuomien kalorimääriä ei välttämättä tule laskeneeksi mukaan ruoista saatavaan päivän kalorisummaan.

Alkoholissa on kuitenkin energiaa lähes yhtä paljon kuin rasvassa: yksi gramma alkoholia sisältää nimittäin jopa noin 7 kilokaloria.Tulee myös muistaa, että juomat sisältävät alkoholin lisäksi usein myös runsaasti sokeria.

Etenkin makeilla virvoitusjuomilla lantratut cocktailit sisältävät huikean määrään sokeria. Varsinaisia kaloripommeja ovat liköörit, eivätkä muut väkevät alkoholijuomat kuten rommit ja viskit jää paljon pekkaa pahemmaksi. Myös oluen ja siiderin päivittäinen tissuttelu saattaa kostautua pian lisääntyvänä elopainona. Kolme makeaa 0,33 litran siideriä pitää sisällään nimittäin jopa yli 500 kaloria. Keveimpiä alkoholijuomia ovat siis vähäsokeriset juomat, kuten kuivat viinit ja keinotekoisesti makeutetut light-siiderit.

Tässä eri alkoholijuomien sisältämät kalorimäärät:

Viinit

Kuiva valkoviini/12 cl/82 kcal
Makea valkoviini/12 cl/116 kcal
Punaviini/12 cl/85 kcal

Oluet

Olut (keskiolut, 4,5 til %)/0,33 l/141 kcal
Olut (vahva, 7,5–8 til%)/0,33 l/227 kcal
Olut (alkoholiton)/0,33 l/70 kcal

Siiderit ja lonkero

Siideri (kuiva, 4,7 til%)/0,33 l/117 kcal
Siideri (kevyt, 4,7 til%)/0,33 l/93 kcal
Siideri (makea, 4,7 til%)/0,33 l/168 kcal
Lonkero (4,7 til%)/0,33 l/182 kcal

Väkevät alkoholijuomat

Väkevät alkoholijuomat (viski, konjakki, vodka, rommi, gin…)/4 cl/80–120 kcal
Liköörit/4 cl/120–150 kcal

Lähteet: Fineli, www.kalorilaskuri.fi, www.pienipaatospaivassa.fi
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat