Ennen kuin suurista kappaleista koostuvaa palapeliä päästään kokoamaan, työmaa on valmisteltava huolella. Ympäristön rakennuksen ympärillä on oltava tasainen ja helppokulkuinen, vapaata tilaa on oltava riittävästi niin miehille kuin ennen kaikkea nosturiautolle. Auto painaa paljon ja tilaelementti jopa 10 tonnia, joten maan on oltava kantavaa ja auton päästävä käytännössä aivan rakennuksen viereen. Pakkasella maa tietysti kantaa paremmin, mutta etenkin sateisina aikoina kesällä on oltava tarkkana. Talon alla, perustusten sisällä on tehtävä suursiivous. Kaikki eloperäinen aines on poistettava tarkasti, jottei jää itiökasvuston vaaraa. Kyllähän siivouksen voi tehdä myöhemminkin, mutta silloin se on huomattavasti hankalampaa.

Myös putkimiestä kannattaa informoida hyvissä ajoin, jotta hän käy jo tässä vaiheessa tekemässä viemärihajoitukset pääpiirteittäin. Hänenkin on huomattavasti helpompi toimia nyt, kun ei tarvi ryömiä ahtaissa tiloissa talon jo ollessa pään päällä. Vaikka viemärit näkyvät kuvissa vielä lekaharkkojen päällä, ne eivät toki jää sillä tavalla lopullisesti vaan kiinnitetään haponkestävillä kannakkeilla talon alapohjaan. Samalla tavoinhan muuten talokin ankkuroidaan perustuksiin.
Kun elementit tuodaan työmaalle, ensimmäiseksi puretaan kuljetuksen aikaiset suojaukset. Varsinainen asennus aloitetaan laittamalla perustusten päälle bitumihuopakaistat, jotka ehkäisevät mahdollisen kapilaarisen kosteuden nousun puisiin runkorakenteisiin. Kuten muistetaan, perustusten on tilaelementtejä käytettäessä oltava erittäin mittatarkat. Elementit nostetaan paikalleen yksi kerrallaan ja kiristetään tiukasti kiinni toisiinsa erityisillä kiristysraudoilla. Tällainen liitos on aivanvarmasti erittäin tiivis ja lämpöä pitävä. Tilaelementteihin on tehtaalla tehty valmiiksi kaikki sisäpinnat ja kalusteasennukset. Myös kodinkoneet ovat paikoillaan. Kun tehdään sähkö- ja putkimiehen asennukset ja kytkennät, asukas pääsee muuttamaan.




