Valko-Venäjällä kiinniotetun Raman Pratasevitshin väitetty tunnustusvideo julki – nämä asiat oppositioaktivistin lausunnossa herättivät liittolaisten epäilyksen

Maanantaina sosiaaliseen mediaan ilmestyi video pidätetystä valkovenäläisestä Raman Pratasevitshistä. Lentokoneessa ollut toimittaja ja oppositioaktivisti pidätettiin sen jälkeen, kun Vilnaan matkalla ollut lentokone pakotettiin hätälaskuun Valko-Venäjän pääkaupunkiin Minskiin.

Videolla Pratasevitsh kertoo terveydentilansa olevan hyvä. Hän tunnustaa myös olleen osallisena kansalaislevottomuuksien järjestämiseen viime vuonna Minskissä.

– Nimeni on Raman Pratasevitsh. Eilen minut pidätettiin Minskin kansallisella lentokentällä. Olen nyt Minskin tutkintavankilassa numero ykkösessä. Voin kertoa, ettei minulla ole sydämen tai muiden elimien terveysongelmia. Poliisivirkailijat kohtelevat minua kunnollisesti sekä lain mukaisesti.

Liittolaiset epäilevät videota vahvasti

Pratasevichin liittolaiset tyrmäsivät videon totuudenmukaisuuden välittömästi.

– Raman näyttää olevan fyysisen ja henkisen paineen alla. Vaadin Ramanin ja kaikkien poliittisten vankien välitöntä vapauttamista, kirjoittaa Valkovenäjän opposition johtaja Svjatlana Tsihanouskaja Twitterissä.

Videolla näkyy myös, kuinka miehen otsassa on mahdollisesti pieni ruhje.

Varmaa tietoa ei kuitenkaan ole, ovatko oppositioaktivistin sanat vapaaehtoisia vai painostettuja.

Myös Raman Pratasevitshin naisystävä Sofia Sapegan on pidätetty. Hän on aikaisemmin viestittänyt äidilleen asiasta, joka ei tiedä, mistä hänen tytärtään syytetään.

Katso yllä olevasta videosta oppositioaktivistin puhe. Tulkinnanvaraiseksi jää, onko video vapaaehtoinen vai ei.

Lue myös:

    Uusimmat