Väliseinät kivielementeistä

Kivestä syntyy luja, kestävä ja paloturvallinen väliseinä. Tällä kertaa se rakennetaan kevytsoraelementeistä, joiden korkeus on 260 cm, leveys 30 cm ja paksuus 92 mm. Elementtien pitkät sivut on pontattu, joten rakenteesta syntyy itsestään myös suora. Niiden ominaispaino on 82 kg neliöltä eli pitkälti toista tonnia kuutiolta, josta seuraa erinomainen ääneneristävyys. Rakenne kelpaa EI 60 -luokan palokatkoksi, joten elementeistä voi rakentaa esimerkiksi autotallien ja asuinhuoneistojen välisen seinän.

Elementit katkaistaan sopivaan pituuteen (eli korkeuteen) kätevimmin timanttilaikalla. Jos huonekorkeus on suurempi, seuraavasta elementistä katkaistaan sopiva pätkä, joka liitetään ohutsaumatekniikalla jatkoksi. Silloin on kuitenkin pidettävä huoli siitä, etteivät jatkokohdat tule vierekkäin samalle korkeudelle vaan syntyy riittävä limitys. Jos taas halutaan vaikkapa puolen seinän korkuinen seinä esimerkiksi pesuhuoneeseen, suihkujen väliin voidaan käyttää matalampaa elementtiä.

Kun seinän paikat on mitattu, sekä alas että ylös kiinnitetään ohjauspuut, joita vastaan elementit nostetaan. Valmistajan ohjeiden mukaan betonilattialle laitetaan kapillaarikatkoksi joko vedeneristemassa tai bitumihuopakaistale. Ohutsaumalaastia laitetaan pitkille, pontatuille sivuille sekä betonilattialle. Laastia on tarpeeksi silloin, kun sitä pursuaa pontit yhteen painettaessa hiukan yli. Se levitetään sauman päälle; näin saadaan samalla jo tehtyä osatasoituskin.

Sähkö- ja putkimiehen tarvitsemat reiät on kätevin porata rasiaterällä. Näiden kautta pujotetaan putket elementin sisällä kulkeviin, pystysuuntaisiin reikiin. Poratut reiät ovat tietysti varsin väljiä ja paikataan muurauslaastilla, kun putket ovat kunnolla paikoillaan..

Jos pystytettäessä lähdetään puurakenteista - tai päädytään puurakenteisiin - jätetään niiden ja harkon väliin noin 15 mm rako, joka saumataan uretaanivaahdolla. Saman kokoinen rako jätetään myös yläpäähän, jos kattorakenteessa on itsekantavia kattotuoleja. Niille pitää olla painumavaraa lumikuorman takia. Tämä rako puolestaan tilkitään villalla, seinän jämähdettyä kunnolla paikalleen.

Kun rakennetaan ulko- tai sisänurkka, jotka risteävät keskeltä toista seinää, käytetään ohutsaumalaastin lisäksi kahta 10 x 160 mm tulppaa varmistamaan kiinnitys. Kaikki muut kiinnitykset - suihkutangot, koukut ja vastaavat - on helppo tehdä kiviseinään lujimmalla mahdollisella tavalla.

Elementti on varsin mittatarkka ja sileä etenkin toiselta puolelta, joka on ollut valettaessa vasten muotin teräspintaa. Valmistajan ohjeen mukaan se käy esimerkiksi pesutiloissa suoraan vedeneristyksen alustaksi ilman erillistä tasoitusta. Toinen puoli voi olla makuu- tai olohuonetta päin ja sinne vedetään vastaavasti kuivan tilan tasoite, minkä jälkeen pinta käsitellään halutulla tavalla.

Ovien kohdalla käännetään elementti oven päälle vaaka-asentoon ja tehdään siihen merkinnät katkaisemista varten: sentti, puolitoista aukkoa lyhemmäksi molemmin puolin, jolloin kappaleesta tulee 2-3 senttiä oviaukon leveyttä lyhyempi. Ylityskorkeuteen tehdään molemmin puolin pienet viillot ja lyödään niihin 2-3 mm paksuiset metallilaput, joiden varaan ylityspala nostetaan. Kiilataan se pienillä puukiiloilla kohdalleen ja saumataan uretaanivaahdolla. Kun vaahto on kuivunut, sitä koverretaan vähän pois ja täytetään ura ohutsaumalaastilla, jolloin pinnasta tulee kauttaaltaan kivinen.

Kun seinärakenne on kuivunut, se on sileämmältä puolelta valmis vedeneristettäväksi ja toiselta puolen tasoitettavaksi.

Lisätietoja: Laukaan Betoni Oy, Harjutie 30, 41340 Laukaa, puh 014-443 2211, fax 014-443 2244. www.laukaanbetoni.com

(JKA 31.3.2006)

Lue myös:

    Uusimmat