Välimäki ja Hietaniemi eivät paini olympialaisissa

Tero Välimäki, kuva: Lehtikuva
Tero Välimäki, kuva: Lehtikuva
Julkaistu 10.05.2008 14:49(Päivitetty 10.05.2008 16:29)

Tero Välimäen ja Rami Hietaniemen toiveet olympiapaikasta jäivät toteutumatta kreikkalais-roomalaisen painin olympiakarsintaturnauksessa Roomassa.

66-kiloisten Välimäki hävisi avausottelunsa Italian Tizinao Corrigalle.

96-kiloisten Hietaniemi voitti Kanadan Scott Seelevin, mutta hävisi Ruotsin Jimmy Lidbergille. Suomalaisten kukistajat eivät edenneet loppuotteluun, joten keräilyottelut jäivät suomalaisilta haaveeksi.

Molempien suomalaisten tappiot ratkesivat aivan ottelun lopussa mattopuolustusvirheisiin. Hietanimen mattopuolustus petti vain sekunti ennen ottelun loppua, ja Lidberg vyörytti ratkaisevan pisteen.

- Kyllä Rami sai siitä kuulla kunniansa. Tuollaiset tappiot tympäisevät, päävalmentaja Mikael Lindgren kertoi suomalaistunnelmista.

Välimäki puolestaan taipui vastustajansa nostoon viitisentoista sekuntia ennen loppua.

- Pieni nukahdus ja sekunnin murto-osan verran katseli jotain muuta. Kaveri nosti heti. En voi käsittää tällaisia tappioita, Lindgren harmitteli.

Sunnuntaina paikasta Pekingiin taistelee karsintaturnauksen viimeinen suomalaispainija, 74-kiloisten Marko Yli-Hannuksela.

Kreikkalais-roomalaisen painin viimeinen olympiakarsintaturnaus väännetään Serbian Novi Sadissa 24.-25. toukokuuta.

(MTV3-STT)