Ohjaaja, tuottaja ja kriitikko Michael Winner on kuolut.
Winner kuoli 77-vuotiaana taisteltuaan maksasyöpää vastaan.
Ohjaaja teki yli 30 elokuvaa vuosina 1960–1999. Hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluu vuonna 1974 valmistunut elokuva Death Wish (Väkivallan vihollinen). Winnerin ohjauksiin kuului myös vuoden 1972 Marlon Brandon tähdittämä The Nightcomers -elokuva.
Winner ehti elämänsä aikana kokea kovia, sillä vuonna 2007 hän sai bakteeri-infektion Barbadoksella syömästään osterista. Tuolloin oli lähellä, ettei hänen jalkaansa jouduttu amputoimaan. Winner kävi infektion takia läpi 19 leikkausta ja toipui lopulta. Viime vuonna Winner paljasti, että maksasyövän takia hänellä olisi elinaikaa enää noin puolestatoista vuodesta kahteen vuoteen.
(MTV3)